sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Lepotauko alpeilla


Päätin pitää pyöräilyssäni hieman pidemmän lepotauon tähän väliin. Viime syksunä se sattui Pariisissa muistaakseni 6:n ajoviikon jälkeen, mutta silloin minulla oli alla n. 6500 ennen reisuun lähtöä. Katsotaan mitä tämä tekee, toivottavasti hyvää. Lähdin Pekan kyytiin ja ajoimme Ranskan ja Sveitsin rajalle ensimmäiseksi yöksi, tosi hienon järven rannalle. Seuraavana päivänä suuntasimme Sveitsiin, jossa en ollut koskaan käynyt. Sain kyllä päivän mittaan mielikuvia alpeista, laaksoista ja vuorista. Korkeimmillaan kävimme yli 2400 m:n. Koko matka näkyi runsaasti pyöräilijöitä, täällä on paljon huippukuntoisia ihmisiä. Tauolla ohitsemme ajoi reilusti yli 60 vuotias pariskunta tandemilla todella jyrkkää mäkeä.
Toinen yö meni Sveitsissä. Kartoitimme pienen alppikylän lukuisista hotelleista noin 10 ja totesimme, että hintataso on selvästi Ranskaa kalliimpi. Kahvikin maksaa 3,90, kaksinverroin Ranskalaiseen ja nelinkertaisesti Espanjaan verrattuna. Tänään poistuimme melkoisen vuorimatkan jälkeen Sveitsistä Lihtenstainin kautta ensin Itävaltaan ja sitten Saksan puolelle Lindau:hun. Täällä majoitumme pieneen saareen yhteen lukuisista hotelleista. Päivä on ollut pääasiassa sateinen, nyt näyttää että vähitellen selkenee. Vatsa kurnii, syömään ja venyttelemään lihaksia kuntoon.

Niin, Pekka halusi kuvan Milka-lehmästä ja lehmän pitivielä olla rotupuhdas yksilö ja seisoa kello kaulassa oikeanlaisessa rinteessä. Siinähän meillä oli tehtävää.

torstai 27. toukokuuta 2010

Marseille ohitettu


Ystäväni Pekka kalajoelta oli tuomassa kirjettä minulle ja sovimme, että tapaisimme jossakin vaiheessa päivää. marseille tuntui kovin isolta paikalta, niin jjaelin sen läpi, aivan ydinkeskustan keskeltä ja päädyin La Ciotat-nimiseen rannikkokaupunkiin. matkan varrella alavat jokisuistot muuttuivat jälleen kallioisiksi, tien siirtuessä hieman pois rannalta, korkeutta oli heti yli 300 m. La Ciotat:issa teimme tressit Office de Turismo:oon. Sinne on helppo löytää, sinne on kyltit joka puolelta. Niin, päivällä kun kysyin, missä päin hän on, kertoi olevansa Monacossa lounaalla. Että sellaista.

26.5.10, viiniviljelmien keskellä.


Heräsin vähän pilviseen päivään. Hotellissa ei ollut aamupalaa. Päätin syödä matkalla. Pyöräilin aluksi reilun puoli tuntiankatuhässäkässä, ennenkuin aloin päästä selvemmille vesille. Tiet Montpellieristä ulos olivat pyöräilijän kannalta tosi surkeita. Väliin oli mahdollisilla pyöräteillä esteenä autoja, roskakontteja, mainoskylttejä ja vaikka mitä. Viimein kaupunki jäi taakse ja matka kävi päivän hyvin alavassa maastossa pääasiassa viiniviljelmien keskellä. Päivän mittaan aurinkokin paistoi yhä enemmän ja mukva matka taittui viimein St. chamas-nimiseen paikkaan. Katselin majapaikkaa ja yksi ukko alkoi huutelemaan liikenneympyrässä ja opasti Champress de Hostes tai jotakin sinnepäin, paikkaansa. (B&B). Hyvä huone, mutta aika kallis, 60E. matkaa päivälle kertyi 120 km. illalla meinasi krampata, apteekista ostamani urheilujuoma ei oikein toiminut tai annostus oli väärä.

tiistai 25. toukokuuta 2010

Montpellier


ajelin tänään lepopäivän jälkeen reilun 100 km:n matkan Montpellieriin. seutu oli alavaa, lähes kokonaan viiniviljelmien täyttämää rannikkoa. Meressä oli suuria sisälahtia, jotka olivat täynnä ilmeisesti jotakin simpukankasvatussysteemejä. Muutoinkin tämä rannikko on luonteeltaan kovin eri tyyppistä tällä kohtaa, kuin se Espanjan rannikko-osa, missä viimeksi olin.

Täydensin aamulla ennen lähtöä sisäkumivalikoimaa ja kävin äsken hakemassa apteekista urheilujuomaa. Mitähän lienen sain. Tämä 2:n tähden hotellimon aivan ydinkeskustan vieressä. Näkyi olevan hitosti kalliita kauppoja ja kadut täynnä olkoilmaravintoloita. Nälkä on, kumma juttu.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Matkalla Narbonne:een 23.5.10


Oli kaunis sunnuntaiaamu., vaikka viikon päivillä ei tunnukkaan olevan niin paljon väliä. Aamupalan jälkeen tavarat oli hyvä pakata pyörään tallissa ja yhtä hyvä purkaa taas tallin edessä. Takakumi oli taas tyhjä. Renkaan vaihtoon meni ihanneolisuhteissa 20 min. Olin aika väsyneen oloinen ja ajattelin, että edessä on pelkkää alamäkeä ja vain laskettelen rannikolle. Tosiasiassa nousua kertyi lähes 900 m, onneksi loivaa pääosin. Matka oli minusta uskomattoman kaunis., idyllisissä-vuorilaaksoissa, purojen ja jokien varsia, vanhoja linnoja ja kyliä, viiniviljelmiä, lammaslaumoja. Täällä oli metsiä toisin kuin pohjoisranskassa, missä ei ennen pariisia näkynyt oikeastaan yhtään oikeata metsää.

Olin ajatellut pääseväni Narbonne:een ja sinne sitten lopulta pääsinkin. Matkaa kertyi 125 km ja loppumatkassa voimia vei vielä navakka vastatuuli. Analysoin illalla hieman viikkoa. Kokonaienergiankulutus oli 20450 kcal, vain hieman enemmän kuin edellisellä viikolla, mutta rasitus oli painottunut raskaampaan päähän. 3-sykealueen lukema oli 7h 17 min, kun se edellisellä viikolla oli 1 h, 42 min. Tämä on ilmeisesti syy väsymyksen tunteeseen. Huomenna lepopäivä.

Vuorten yli, 22.5.10


Lähdin aamulla Soldeus:sta, Andorrasta. Olisikohan ollut 12 km rajalta. lämpötila oli 8.15 +4C majapaikan kohdalla ja siitä oli nousua korkeimpaan kohtaan n. 600m. Aika pian tuli vastaan taulu, jossa ilmoitettiin tunnelista. Edellisen päivän nousut tuntuivat vielä jaloissa, mietin käyttäisinkö tunnelia. ohitustie oli 11 km ja tunneli 5 km. No, siinä tienhaarassa oli kieltomerkki pyöräilijöille, joten ei tarvinnut miettiä asiaa enenpää. ylös vain. Jyrkkäähän se oli, mutta nousu kumminkin. Kun tulin vuoren korkeimpaan kohtaan, laitoin GPS:n päälle, tarkastaakseni korkeuden. Ei olisi tarvinnut, siinä oli kyltti 2408 m. Voi olla, että en sitä vähään aikaan riko. Laskin vajaa 300 m alaspäin, Pas de la Casa:n kylään. Siellä oli kauhes hulabaloo, lauantaipäivä ja ihmisiä ostoksilla. Join kahvit ja sulattelin varpaita.


Lähdin laskettelemaan alaspäin ja lisäsinheti fleesliivin. Olisi pitänyt lisätä paljon enemmän.tuntui, että alasmennessä jäädyin luita ja ytimiä myöten.jossakin vaiheessa lisäsin coretex-takin. Tulin Ax-les Thermes-kylään ja söin pöljyyttäni entrecoten. Se on, niinkuin sitten muistin heti eteen saatuani, sitkeä ja raaka lihankötkäle.

Kun käännyin tielle, jota olin suunnitellut ajavani, huomasia että haasteet eivät lopu siihen. Edessä olevassa kyltissä luki, että mäessä olisi nousua löhes 700 m. Itseasiassa majapaikkaan mennessä sitä kertyi vielä 750m. Olin noussut 300 m, kun leveäperäinen poliisi keskeytti matkan ja selitti että pyöräkilpailijoita olisi tulossa alas. Siinä sitten odottelin tunnin ja sitten tuli pyöriä julmettua vauhtia ja vielä enemmän tuli moottoripyöriä, joita oli toki koko päivän runsaasti liikenteessä. Pääsin viimein matkaan ja nousin mäen ylös. Lisäsin päällä nyt suosiolla vaatteita, oltiin taas lähes 1,5 km korkealla. Ajelin hiljalleen Belcaire-nimiseen kylään, josta löytyi yksi hotelli. Espanjalaiseen verrattuna paljon huonompi, mutta kalliimpi. Oltiin Ranskassa jälleen. Aika väsynyt olo. Pyreneit on ylitetty.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Päivä Andorrassa


Lähdin aamulla ennen yhdeksää kohti noin 10 kilometrin päässä olevaa Andorraa. Nousua oli alusta asti. Alkumatka itse Andorrassa oli pääasiassa kohtuullista nousua. Tie kiemurteli kahden vuorenseinämän ja siinä välissä olevan joen ja talijen välissä. Tietä reunustaa hotellit, silmiinistävän paljon auto- ja moottoripyöräliikkeitä ja jopa pyöräliikkeitä. Pääpaikan ohitettua nousu jyrkkeni. Kumi tyhjeni taas, sopivasti ruokapaikan kohdalla. Kävin syömässä ja vaihdoin renkaan. Harmittelin, kun en ollut muistanut ostaa uutta sisärengasta pyöräliikkeiden ohi ajaessani. Tien sivussa on teräviä kiviä, ne iskevät väkistenkin vanteeseen ja möyhentävät kumia. Vaihtoon menee reipas puoli tuntia, pitää purkaa ensin laukut, sitten vaihtaa rengas ja taas lastata laukut.

Jatkoin matkaa, pumppu hakkasi väliiin ihan kunnolla. Onneksi jyrkkiä kohtia ei ollut kovin pitkiä pätkiä kerrallaan. Loppumatkasta tähän hotelliin alkoi ilmaantua hiihtokeskuksia. Lunta on vielä varjon puolella tämän hotellin alapuolellakin.

Pysähdyin jo viiden maissa, matkaa Ranskan rajalle on noin 10 km, mutta karten mukaan melkoista syheröä, se yleensä tarkoittaa nousua tai laskua. Oletan, että siitä reilut puolet on nousua. Matkaa kertyi vain alle 50 km, kalorita kyllä meni 3800, eli ihan päiväannos. Lienen noin kahden kilometrin korkeudessa, ainakin korkeammalla, kuin olen koskaan pyäräillyt. Täytyy sanoa, että kyllä se sen verran kovaa hommaa on, että ei joka viikko viitsisi tällaisena puolikuntoisena ylittää tällaista mäkeä. Huomenna, jos pääsen päälle, on jarrut kovilla, kun lasketaan alaspäin.

torstai 20. toukokuuta 2010

Kohti Andorraa

Olen nyt ajanut kaksi päivää ja noin 200 km Andorraa kohti rannikolta. maisemat muuttuivat aluksi oliivilehdoista osittain viiniviljelmiin ja täällä jokilaaksossa on vilja- ja heinäpeltoja. Heinätyöt muuten on käynnissä ja viljakin parin viikon päästä puintivalis. Tulomatkalla selvisi, miksi rannikolla kaikki joet ovat kuivia? Niiden vesi on käytetty valtavien kastelukanavajärjestelmien hyväksi.

pyreneiden lumihuippuiset vuoret ovat näkyneet pitkin päivää matalampien vuorten takaa. Tie on tässä loppumatkasta kiemurrellut jokilaaksossa, välliin hyvin kapeassa jyrkkien kallioiden reunustamana ja toisinaan leveämpänä, viljapeltojen ja niittyjen välissä. Sää on ihanteelinen, en voisi kuvitella, miten tästä markasta voisi paremmin nauttia kuin pyörän selässä. Se valokuvien lisääminen ei vielä onnisunut. Yritin sitä äsken, ja koko valmis teksti häipyi johonkin bittiavaruuteen. Siksi tästä toisesta versiosta tuli lyhyempi.

Niin, tämän paikan nimi on La Seu de Urgell, noin 10 km Andorraan. Onkohan se oikein itsenäinen maa ?

Huomenna jos Luoja suo, olen siellä.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Lepopaiva Cambrils:ssa

Matka El Port de Sagunt:ista jatkui Castellon lapi Penoscola-nimiseen rantakaupunkiin. Ihanteellinen matkailupaiva jalleen. Akaisemmat appelsiinilehdot vaihtuivat oliivipuuviljelmiin. Yhden sellaisen laidalla, auringonpaisteessa vaihdoin takarenkaa, oli joku terassaie paassyt puhkaisemaan kumin. Minulla oli muutoinkin hyva mieli, 7:s raitis vuosi tuli tayteen. Eteepain ei tieda, taaksepain voi sanoa. Peniscolassa ensimmainen hotelli ei huolinut minua pyorani takia, toinen otti 38:n euron hintaan (aamupalalla). Olipahan viela niin iso huone, etta siella oli hyva seuraavana aamuna paikata rengas. Nimittain, vaihdettu rengas oli samasta kohdasta kahteen kertaan paikattu, vuoti edelleen. Paikkasin nyt kolmannen kerran ja paatin, etta jos viela vuotaa, niin paiskaan roskiin. Ei ole toistaiseksi vuotanut.

Peniscolasta ajoin tanne Cambrils:iin, tamakin sellainen turistirysa. no, kaunis merenrantakaupunki, pikkuhotelli jossa asun on jonkin matkailunahtavyytena olevan tornin vieressa ja vastapaata on huvivenesatama. Ihan hyva paikka viettaa lepopaiva. edelleenkin, vaikka kunto muutoin tuntuu hyvalta, jotenkin kestavyys tuntuu heikmmalta, kuin viime syksyna. Vaikka hiihdin talvella, niin todella pitkakestoiset lenkit jai tekematta. Nyt olen mennyt kahdessa viiden paivan jaksossa 1100 km (hieman vajaa) ja viime viikolla kokonaiskulutus oli sykemittarin mukaan 19000 kcal. Olen katsellut kartaa ja kysellyt saata, josko ohittaisen Barselonan sisamaan kautta, suuntana Andorra. Nousua varmaan riittaa, enka ole varma, kestaako kunto. paaseehan sielta takaisin, kun vaihtaa suuntaa. Eilisen saatiedituksen aikana ruudussa juoksi eri paikkakuntien lampotiloja, ja Andorran kohdalla oli 15C. Tomi katsoi netista, (hotellissa ei ole WIFI:a ja loysin taman internet-kahvilan vasta tanaan), perjantaiksi oli arvioitu 17C. en tykkaisi ajaa kovin kylmassa. Taalla on tuuli kaynyt merelta, ja se on ollut aika kylma, varsinkin eilen. Silla on tapana yltya iltapaivaa kohti. Tanaan olin kylla kolmisen tuntia rannalla lueskelemassa huvivenesataman aallonmurtajan muodostamassa tuulensuojassa.

Taman hotellin tarjoilija, joka antoi minulle huoneen, on ollut hyvin kiinnostunut matkastani. Han on kayttanyt jokaisen tilaisuuden tentatakseen minua. Sehan kay kulla minulle Englannin harjoittelusta, tulee aika vahan tilaisuuksia puhua. Kovin paljn en ole Englantia osaaviin ihmisiin tormannut. Olisi minulla tuo toinenkin sanakirja, ostin siihen jo patteritkin, mutta vaaraa kokoa. Siina olisi Espanjankin kielta, toisaalta, minun Englantinikin on sen verran heikkoa, etta ai viitsisi hajauttaa voimavaroja kovin monen kielen opiskeluun. Kohtahan mina oln Ranskassa (toivoa sopii).

Minun niskani ja olkapaani on vaivannut aika paljon viime paivina. Syksylla tilanne helpotti muutaman viikon paasta. Toivoisin, etta nytkin kavisi samoin. Olisi ikavaa keskeyttaa matka olkapaakipujen takia ? Olen taas tanaan venytellyt ja pyrkinyt huoltamaanlihaksiani. Teen oman osuuteni ja "let go and let God" tai jotakin sinnepain.

Terveiseni Suomeen. Eilen kuulin syodessani Suomen kielta, joku miesporukka joka puhui Suomea, pysahtyi sen paikan eteen jossa olin syomassa. Meinasin huutaa, etta taalla on hyva ruoka, mutta jatin sitten huutamatta. Kuulostivat humalaisilta, eika ollut oikein halua kuunnella silla kertaa sita jaarittelua.

Minun pitaisi oppia lisaamaan kuvia tahan tekstiin. Vaikka olenkin sita mielta, etta parhaat kuvat laytyy lainaston matkailukirjoista, voisihan tuohon jonkin laittaa. Koitan seuraavalla kertaa liittaa sen kuvan, jos osaan.

lauantai 15. toukokuuta 2010

valencia ohitettu

Lepopäivän jälkeinen päivä oli rauhallinen, hyvä tie ja hyvä ilma ja myötätuuli. Aamulla tosin oli vähän aikaa sen verran viileää, että tarvitsin ensimmäisen kerran pitkähiaista. Pysähdyin Torreviejassa kahvilla. Sielläkin on kuulema paljon suomalaisia, en nähnyt ketään. Olin Alicantessa niin aikaisin, että tyydyin ajamaan kaupungin läpi ja jatkoin matkaa. Ilta tuli La Cala:ssa, Benidormin vieressä. Paikka oli täynnä hyvin korkeita hotelleja, majoituin yhteen, joka oli täynnä vanhuksia, siis jopa minuunkin nähden.

Seuraavaksi päiväksi luvattiin epävakaisa. En ottanut tosissaan, vaikka illalla oli ukonilma. Lähdin liikkeelle teitä, joa oikaisee mereelle työntyvää niemeä sisämaan kautta, siis jonkin verran korkealta. Melkein heti, kun tie alkoi nousemaan, alkoi tulla myös vettä. Lisäilin vaatteita, ja jossakin vaiheessa pysähdyin kohtalaisen katoksen alle ja vaihdoin coretex-vaatteet päälle sateen kiihtyessä kunnon ukkoskuuroksi. Jatkoin matkaa muuten kunnossa, mutta sormet ehtivät mennä valkoisiksi, eivätkä ne saaneet vätiä, ennenkuin kahvipaikan vessan käsienkuivaimella. Takapyörä alkoi ääntämään huolestuttavasti. Tutkiskelin sitä ja päätin yrittää löytää pyöräliikkeen siestan jälkeen. Se löytyikin, klo 18.00 perjantai-iltana ja isäntä näytti allakasta seuraavaa tiistaita. Aikani lypsettyäni minulle selvisi (hän ei puhunut sanaakaan englantia), että kaupungissa on kaksi muutakin pyöröliikettä. Löysin toisen niistä ja näytin ilmeisesti kyllin avuttomalta, että sain huoltomiehen töihin. Sain pyörän kuntoon.

Ajoin -yöksi Platja i Grau de Gandia:aan. Nätti paikka. Aamulla jatkoin matkaa rannikon pikkuteitä nyt paremmassa säässä. Ohitin Valensian keskikaupungin läpi iltapäivällä. Olen huomannut, että isot kaupungit kannattaa ohittaa joko aikaisin aamulla (liikkeet aukeavat vasta 10 maissa), siestan aikaan tai launantai on myös hyvä aika. Tänne päädyin pieneen satamakaupunkiin.

Muutama päivä sitten ajelin paljon ksavihuoneiden keskellä. Nyt on ollut vallitsevana appelsiinipuulehdot. Joissakin puissa on vielä appelsiineja, mutta kyllä ne pääosin on kerätty. Joissakin paikoissa tienvieressä ja joppa toelläkin on valtavasti kotiloita. Pyörällä päälläajaessa kuuluu niinkuin ajaisi kuplamuovin päällä, kuuluu sellainen napse. Tänään näin pariskunnan keräilevän niiitä.

Että sellainen jakso, on se mukavaa kun on pyörä kunnossa, niin ja ukkokin, ainakin jalka vielä liikkuu. Tänään näin vielä vanhemman ukon matkavarusteet pyörän selässä, seisoi tiepuolessa. Pysähdyin ja kysyin onko hätää, ei kuulema ollut. Oli Tsekin tasavallasta. Ei ollut kovin innokas juttelemaan, niin toivottelin hyvät matkat ja jatkoin matkaa. Rannikon pikkuteillä oli tänään erittäin paljon pyöräilijöitä. Monta kannustusta tuli päivän aikana.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Aguilas:ista Los Alcazares:iin

Kettinkiongelmat eiát loppuneet ihan niin vahalla. Aamulla liikkeelle lahtiessani ehdin ajaa vain pari sataa metria, kun ketju taas katkesi. Pitaisiko sanoa paikallisen pyoraliikkeen tyosta, etta hyvaa, mutta saisi kestaa hieman pidemmalle. Aloin taas talsia pyorani kanssa, ensiksi kahvioon aamukahville ja sitten meni jokiuomaan ja laitoin saamani jatkopalan ketjuun. Oli hieman ylilevea ja ajattelin, etta mitenkohan tuo kestaisi. Liikkeelleláhdettyani tormasin aika pian yhteen pyoraliikkeeseen kysyakseni lisaa jatkoja. Minut ojhattiin seuraavaan, talla kertaa hyvinvarustettuun, josta sain varaosataydennysta. Lahdin Cartacena:aa kohti kiertaen sisamaan kautta, jotta olisin valttanyt moottoritien. Tie nousi reilun 10 kilometrin matkalla suunnattomien kascvihuoneiden keskellá noin 480 m:iin, hieman aamuhikea. Sitten vaihdoin suuntaa pienemmalle tielle, joka kulki aluksia kuivaa vuorilaaksoa, maisema kuin lapissa, vuoret vain teravempia. ei juuri mitaan asutusta. Ajelin takaisin rannikolle ja nautin hiljaisesta matkanteosta, varsinkin kun paasin hyodyntamaan nousun rasitukset helpoissa alaslaskuissa, joissa tarvitsi vain jarrutella.

Kettinki aanti jonkin verran ja koitin saataa vaihteensiirtajaa, mutta aantely ei loppunut. Pysahdyin tutkimaan asiaa ja huomasin pujoittaneeni ketjun yhden ohjarin vaaralta puolen. Koitin purkaa jatkoa, mutta jatko josta olin ollut huolissani ei auennut minun tyokaluillani. Tata kirjoitan asuinpaikkani (kahden tahden hotellin) viereisen hotellin (4 tahden hotellin) maksullisesta internetpaatteesta, kavin asken ostamassa uudet pihdit, jos ne ei auta, niin paikallistin kavelylenkillani pyoraliikkeen, joka siestan takia oli kylla viela kiinni, niinkuin lahes kaikki muukin taalla.

Ajelin rannikolle jossa soin lounaan, ne maksaa nailla main luokkaa 8 euroa, sisaltaa salaatin, paaruuan ja jalkiruuan. Ajattelin oikaista pikkutieta Cartacenaan, ja ajoinkin sita noin 7 km, kun tuli puomi vastaan ja sivutielta ilmaantunut "paikallinen" englantilainen sanoi, etta ei ollut nahnyt kenenkaan ajavan siita lapi. Ei kuin takaisin. Mikas tassa, muista viime syksylta Espanjan lansirannikolla, kun ajoin tosi kurjassa saassa paljon pidemman hukkamutkan yopaikkaa etsiessani ja pimea painoi paalle ! Eli mikas hata minulla, kaunis ilma ja maha taynna. Palasin takaisin ja aloin jalleen nousun, nyt noin 350 m:iin. Jalleen loppumatka tasta valista sujiu vihellellen, paa-asiassa alamakea. Tulin Cartacenaan, ajoin satamaan ja jonkinlainen historiallinen linnoituskin siina oli. Kello alkoi olla jo yli 19:00, jotn aloin katsella hotellia. Usein olen huomannut, etta kun otan ensimmaisen, minka naen, niin harmittelen seuraavana aaumina, kun pois ajaessani tulee vastaan vaikka kuinka monta. No, suuntasin ulos kaupungista Losa Alcazares:ia kohti tai oikeastaan vielakin suorempaan rannikolle. Ensimmainen mika tuli vastaan, oli vasta rannikolla ja se oli kiinni. Los Alcazeras:issa kaksi ensimmaista oli taynna, kasitin etta oli joku tapahtuma (minun espanjan kielella !) Kolmas oli hyva, 26,90 yo, ihan kelpo hotelli. Matkaa paivalle kertyi yli 130 km, nousua 1280 m ja kaloreita meni 4250 kcal.

Minulla meini aika myohaan, kun suihkun jalkeen kavin viela syomassa. Olen ajanut nyt 5 paivaa ja reippaat 500 km, paatin pitaa lepopaivan. Viime syksyna ajaessa ajoin aina 6 paivaa ja 7 oli lepopaiva, mutta silloin minulla oli enemman kilometreja takana. Nukuin myohaan (kahdeksaan) soin aamupalaa, ja venyttelin tunnin. Lahdin rannalle kirjan kanssa aivan kuin kunnon turisti. Rannat ovat melkein autiot, asunoista, mita taalla on paljon, vahintaan 95% on tyhjillaan. Tama on aika erikoinen paikka muuten. Kaksi eri puolilta vastaan tyontyvaa niemea muodostaa noin 20 km:m sisameren, joiden valista on vain kapea salmi avomerelle. Niemet nakyvat aika kaukana ja siella on koko matkan korkeita ilmeisesti hotellirakennuksia. Ohjelmaa rannalla ollessani (jaksoin olla perati 2 tuntia) jarjesti ilmavoimat, esittaen pitkan aikaa taitolentoharjoituksia savuvanojen kanssa.

Kaikesta nakee, etta tama ei ole loma-aikaa, vaikka suomalaisittain taalla on taysi kesa. Ne ihmiset, joita nakee, ovat paa-asiassa englantilaisia elakelaisia ja loput muunmaalaisia elakelaisia. Minulle tama tietenkin sopii, en mina niin kauheaa vaentungosta kaipaakkaan, helpompi liikkua raskaan pyoran kanssa. Mina muuten nukunkin sen kanssa taas. Eilen oli hieman pilvista ja oli iltapaivalla sadekuurojakin, mina vain en sattunut yhdenkaan kohdalle. Tanaankin on valilla pilvet auringon edessa ja sisamaassa pain niita nakyy olevan enemman. Aurinkoa kylla olen saanut, voitelustani huolimatta huulet on taast rakolla, niin minulle kavi viime syksynakin, ei nakojaan tassa viisastu.

Huomenna aikomus on herata suhteellisen aikaisin ja suunnata Alicantea kohti. Terveisini kotimaahan, taalla kaikki hyvin.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kävellen Aguilasiin

Almerimarin jälkeen ajelin El Ejidon kautta Almeriaan ja sieltä hyvin vaihtelevia teitä Carbonerasiin, jossa olin yötä. alkumatkasta seikkailin hyvin laajojen kasvihuoneviljelmien välissä kulkevia pikkuteitä ja välillä ajattelin olevani afrikassa. Niin paljon alueella oli afrikkalaisia. Almerian jälkeen moottoritien väistely ei enään kokonaan onnistunut, jouduin kahteen otteeseen ajamaan pätkän sillä. Matka kyllä joutui kovassa myötätuulessa. Matkav viimeisellä osuudella tuuli ili aluksi sivulta ja vaarallisen voimakas. Sitten tie kääntyi niin, että tuuli tuli takaa ja alamäkeä riitti, tulin n. 15 km tosi vauhdila, kun nmeinasi mennä yli 60:n, piti jarrutella. matkaa 110 km , nousuja 900 m.

Tänään lähdin taas aurinkoisessa päivässaä eteenpäin. Heti aamusta oli kunnon mäkiä, tosinkaunista rannikkoa. Alueella on luonnonpuisto. Puolelta päivin, kun aloin pohtia syömistä, katkesi ketju. Luulin, että minulla on jatko, mutta ei ollut. Kusuin neuvoa ystävältäni Lasselta Intersportista, hän opasti rautalankaa hätäapuna. Söin ensiksi hyvän lounaan, vatsa täynnä maailma näyttää paljon mukavammalta. Ajattelin, että KV järjest ilmaisen ohjelmanumeron, koitin rautalankaneuvoa, mutta paikallinen aitalanka ei kestänyt ollemkaan. Kysyin parilat paikalliselta pyöräliikettä, opastivat noin 15 km:n päähän Aguilas:iin. Mikös siinä, kaunis kesäpäivä, aloun kävella ja alamäet laskettelin pyörän selässä. Kysyin Tomilta, löytäisikö internetistä pyöräliikkeen osoitatta, ei löytynyt. Paikalliset harhauttelivat minua kiitettäväati, 4:s neuvo jonka sain hotellista, tepsi. Sain ketjun kuntoon ja suunnittelen tässä syömään lähtöä. Kaikki hyvin, taidan polkea vielä ainakin huomisen päivän ennen epopäivää, jos pyörä ja perse kestää.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Matka jatkui Almeria:aan

Olin aamulla liikkeellä taas ennen 9:ää. Jouduin tekemään pikku remontin ennen lähtöä, kaksi juomapullotelinettä oli irti. Jostakin syystä kaikki 4 mustaa nippusidettä oli katkennut. Pyötä oli autokellarissa, jossa oli vettä ja pumppaus käynnissä, liekkö joku pumppari avittanut vai olisiko ollut rasitysvamma. No, nippusidevalikoima pieneni hieman. Hotelilla ei ollut aamupalaa enkä sitä päivällisen muistaen erityisemmin kaivannut. (päivällinen oli puolen kilon lihaköntti ja lautasella ei ollut yhtään mitään muuta!) . Yritin katsella avoimia paikkoja, mutta "normaalit" turistit herää ilmeisesti myöhemmin, koska paikat rantakadulla olivat kiinni. Yhden harharetken (tie poikki tietyön takia) jälkeen pääsin varsinaiseen asiaan, jatkamaan matkaa mukavaa mäkiä ylösnousten. Mäkejä kertyikin päivän aikana lähes kilometrin verran, vaikka loppuosa matkasta olikin hyvin tasaista mernrantatietä. Sainhan minä aamiaista ja lounastakin. Hieno päivä, hieno ilma ja upeat maisemat. Matka jatkui pääasiassa 340 tietä, mitä oli hyvä ajaa. Rannat olivat vielä lauantaista huolimatta aika hiljaiset ja hotellinkin hintaluokittelusta päätellen nyt ei ole mikään seonki. Pyörin Almeriaa ympäsi. Tarkoitus oli ajaa seuraavaan kaupunkiin, mutta navigaattori opasit suljetulle hiekkatielle, joten koitin löytää tienvarressa mainostettua Apartomentosta. Ei löytynyt. Suunnaton huvivenesatama löytyi, golf-kenttä ja kalliin näköinen Golf-hotelli, jossa oli kaikkea. Kun en muuta keksinyt ja iltakin oli pitkällä, kävin kysymässä, mitä maksaa. Oli 58 euroa aamupalalla, kallis siihen nähden, että olen ajanut 20 eur hintaistenkin pikkuhotellien ohi. Nyt ei vain sitä ollut ja vanhasta oppineena ajatelin että kyllä matka sen tasaa, ts että kyllä niitä halvempia vielä tulee. Mittarissa oli jo 112 km ja 3222 kcal ja seuraavaan mahdolliseen paikkaan aeviolta 2 tunnin pyöräily joten se siitä.

Sen verran paljon oli kello kotiutumistoimet tehtyäni, että söin hotellin buffetissa itseni ähkyyn. Muutoin loistava päivä

perjantai 7. toukokuuta 2010

Matkapäivä Malagan ohi

Pääsin viimeinkin matkaan. Heräsin aamulla Fuengirolassa 7:ltä, ulkona oli vielä hämärää. Keitin kahvit ja laitoin tavarat kasaan. Pääsin matkaan 8:40, joten ei niin huonosti 1:nä matkapäivänä. Lähdin kohti Malagaa aurinkoisessa, mutta melko tuulisessa säässä. Itseasiassa iltaa kohti tuuli yltyi tosi kovaksi. Se oli kyllä pääosin takana! Matkanteko tuntui tosi hyvältä ja maisemat, varsinkin sen jälkeen, kun Malaga oli ohitettu, olivat todella upeita. Tie kiemurteli rannikon kallioilla pikkukylien ja kaupunkin ohi. Välillä ajelin muutamie kilometrejä hiekkarantojen rantakävelykatua. Pysähdyin kahville ja syömään, välipalapatukat eivät oikein kiinnostaneet. Saavuin Almunecar-nimiseen paikkaan hieman ennen klo 17:ta takana noin 110 km ja hieman yli 3000 kcal, nousujen kokonaismäärä oli hieman alle 800 m. Matka olisi maittanut vieläkin, mutta ajattelin ottaa rauhallisesti alun, eihän minulla ole kiire. Kahden tähden hotelli maksoi 38 Euroa ja sain pyärän tulvivaan kellariin. Uusi pyörälaukku oli heti pettänyt ja vaati nippusidehuiltoa ja aikaisemmasta viisastuneena paikkasin läpiviennit mukanani olevalla liimalla vesitiiviiksi. Suihkun jälkeen oikaisin levolle, oikea lähentäjä kramppasi. Otin suolaa ja magnesiumia ja päätin säätää hieman urheilujuomamäärää ylöspäin. Hieno päivä !

torstai 6. toukokuuta 2010

Suuntana Rooma ?

Tulin toistamiseen lyhyen ajan sisalla Fuengirolaan myohaan tiistai-iltana. Keskiviikkona olin sen verran rauhaton, että matkavalmistelujen sijasta tein pitkahkon lenkin vuoristoon ja olin illalla kohtalaisen vasynyt. Jalkojen kuntoon vaikutti viela maanantaina suomessa tehty kuntosaliharjoitsus, jonka jaljilta reidet ja pohkeet olivat kipeana. Saa keskiviikkona oli viileahko, T-paita sai olla huomioliivin alla koko reissun. Tanaan oli hieman utua taivaalla, ehka 21 C tai jotakin. Kavin aamulla pyoraliikkeessa hakemassa uuden seisontatuen katkaistavaksi ja lampun taka pudotettavaksi. Edellinen viritys putosi rymistellessani reipasta kyytia alas laheiselta vuorelta. Ajelin lyhyen palautumislenkin ja huoltelin pyoraa, kiiristelin ruuveja ja rasvailin ketjuja yms. Pitaisi loytaa talle illalle viela pari prikkaa etulaukkutelineen kiinnityksen parantamiseen. Pyorahuollon jalkeen huolsin itseani. Menin rannalle, eika aikaakaan, kun hieronnan tarjoaja ilmaantui paikalle. Sain ihan hyvan 40 minuutin hieronnan 20 eurolla. Taman jalkeen kavin p+arturissa, perati Suomalaisella parturilla, siihen ei taida olla vahaan aikaan mahdollisuutta. Parturi maksoi 10 euroa. Olen jarjestellyt tavaroita ja tutkinut karttaa, nyt kayn viela pyoraliikkeessa, palaverissa ystavieni kanssa ja syomassa. Kellon taidan laittaa herattamaan suhteellisen aikaisin, alkaa olla jo matkakuume. Jospa huomenna paasisi viimeinkin liikkeelle.

Viime syksyna, aloittaessani matkan Oulusta Gibralttarille, minulla oli sille vuodelle takana 6500 km pyorailya. Nyt vain noin 700. Kunto tuntuu muutoin hyvalta, olenhan hiihtanyt talvella ja kaynyt mielestani aika rankalla ohjelmalla kuntosalilla. Kuitenkin lajikohtainen harjoittelu on vahaista, joten odotan mielenkiinnolla, miten paikat alkavat tottumaan varsinaiseen asiaan taydella kuormalla. Tarkoitus on kirjoitella tahan blogiin kuulumisia sikali, kun siihen on mahdollisuuksia ja aikaa. Terveiseni ystavilleni

Fuengirolassa Ahti

lauantai 1. toukokuuta 2010

Harjoitusajoa Malagan ympäristössä

Lyhentynyt harjoitusmatkani oli menneellä viikolla Fuengirolassa, olisiko vajaa 30 km Malagasta Gibralttarin suuntaan. Pyörä löytyi sieltä, minne sen jätin. Ilmat olivat 25 C:n paikkeilla ja oli aurinkoista, keväistä, viime syksyyn nähden todella ihanteelliset ilmat pyöräilyyn. Olen käynyt välimeren rantalomakohteissa lähinnä syksyllä, jolloin kaikki on kuivaa ja karua. (Merivesi tosin on lämmintä). Nyt kaikki on vihreää, vuoripuroissa on vielä hieman vettä, kukat kukkivat ja linnut laulavat. Sanalla sanoen kaunista!
Kävin ensimmäisenä päivänä pikku lenkin rantatietä kumpaankin suuntaan. Fuengirolan keskustan ranta on ehkä noin 8 km pitkä, aika paljon liikennettä ja siten se on enemmänkin maiseman katselua kuin pyöräilyä. Varsinainen rantatie in nelikaistainen vilkkaasti liikennöity tie, jossa ei ole pyöräkaistaa vaan ajamaan joutuu reunimmaisen ajokaistan ulkolaidalla liikenteen seassa. Vaatii hyviä hermoja ja tarkkaavaisuutta. Kovin korkeita nousuja tällä tiellä ei ole. Seuraavina päivinä tein lenkkejä sisämaahan päin. Matkantekoon tulee heti vaativuutta, päivittäinen nousu 50 - 70 km:n lenkeillä vaihteli 700 m:n ja 1100 m:n välillä. Koska olen vasta juuri äsken aloittanut ajamisen, matkenteko tuntui kyllä reisissä, toisaalta ihan mukavasti se sujui vaikka osalla vuoristoteistä tuntuu olevan jyrkkyyttä melko reilusti. Kaikenkaikkiaan hyvä vatka, ja päivän aikana ajettavat tiet tuli melkein katsastettua. Sellainen mielikuva syntyo, että ainakin tässä kohdassa rannikkoa ajo sisämaassa oli paljon miellyttävämpää kuin ruuhkaisella rantatiellä nousuista huolimatta. Täytyy katsoa matkalle lähtiessä tarkkaan, miten reittiäni pyrin valitsemaan.