7.10.2011 Lezhe, Albania
”Turismi kehittyy Albanian rannikoilla pohjoisen Velipojan rannoista aina etelän Sarandaan asti. Muun muassa Durresia ja Sarandaa ympäröivät alueet ovat varsin turvallisia. Myös historialliset sisämaan kaupungit kuten Kruja, Korça ja Gjirokaster sekä Ohrid järven rannat ovat rauhallisia turistikohteita. Pääkaupungin Tiranan keskusta ja ympäristö ovat yleisesti ottaen turvallisia alueita. Mahdollisia mielenosoituksia tai joukkokokouksia tulee välttää.”
Sääennustus taisi pitää paikkaansa. Heräsin yöllä rankkaan vesisateeseen ja muistin, että minulla on vaatteita kuivaamassa parvekkeella. Sade oli ilmeisesti alkanut juuri, koska vaatteet eivät olleet kokonaan kastuneet. Sade jatkui ukkosen kera väliin tauoten lopun yötä. Aamu valkeni ilman sadetta mutta taivas oli kyllä uhkaavan näköinen. Suoritin aamutoimeni ja kannoin varusteeni lähtövalmiiksi ulos, kun uusi ukkoskuuro tuli kohdalle. Odottelin alle puoli tuntia ristikkoa täytellen ja kun sade taukosi, lähdin pakkaamaan pyörääni. Sain aikani kolkuteltua herätettyä apatamenton omistajapariskunnan huomion, että sain pyörän lukitusta tilasta pois. Pakkasin pyörän ja molemmat vanhukset seurasivat tarkoin pakkaamistani. Kun tuli liikkeellelähdön aika, pappa selitti kovasti, mitä tietä pitäisi ajaa, sitten hän pyysi odottamaan, haki auton avaimen ja opasti minut edellä ajaen kaupungin läpi rajalle vievälle tielle ukkossateen jälkeen tulvivia katuja. Kun kaikki kaupat ja baarit olivat loppuneet, pappa pysäytti auton ja toivotteli matkaan. Minä lähdin, maha tyhjänä. Tarkoitus oli ollut käydä jossakin syömässä jotakin aamupalaa, mutta näin se jäi.
Rajalle oli noin 25 km:n matka. Ukkospilvet, salamat ja jyrinä saattelivat minua koko alkutaipaleen, kuitenkin niin että vain muutama pisara osui kohdalle. Pysähdyin kahteenkin paikkaan kahville, hain leipää kaupasta ja mutustelin sitä kahvin kanssa. Kahvissa ei paljon valinnan varaa ollut, paikoista oli sähköt poikki ja turkkilainen kahvi valmistui kaasusysteemillä. Olen jo sen verran monessa paikassa saanut tyytyä turkkilaiseen kahviin, että siihen alkaa tottua.
Tie rajalle oli pieni ja mutkainen, väliin epäilytti. liekö olen oikealla reitillä ja piti varmistaa asia kysymällä. Raja-asema ilmaantui eteen sitten aika yllättäen pienen autojonon kanssa. Pienen opastuksen jälkeen löysin jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitetun kaistan. Jouduin odottelemaan sen aikaa, että virkailija sai buutattua jumiin menneen vanhan koneensa uudelleen käyntiin, noin 10 min. Kun hän oli hommansa passin kanssa tehnyt, hän työnsi passini seinän taakse seuraavalle ukolle, joka sekin tutki sitä ja antoi sen sitten minulle. Tajusin vasta jälkikäteen, kun odotin Albanian raja-asemaa, että ne raja-asemat olivat siinä yhdistettynä.
Niinpä sitten oltiin Albanian puolella. Ajelin suhteellisen tiheään asutun alueen halki Shoder:iin, ja käännyin siitä etelään Tänne Lezhe:n suuntaan. Käännyttyäni etelään alkoi aika navakka tuuli puhaltaa vastaan. Maasto oli hyvin tasaista, maatalousmaastoa ja tuulella oli tilaa puhaltaa. Kyllä rajan huomasi ylittäneensä, asiat hieman muuttuivat, mutta ei niin kauhean paljon. Tiellä oli työporukka sahaamassa asfalttiin railoa kaapelia, ehkä valokuitua, varten. Arvelisin työporukassa olleen lähes 100 henkilöä kaikkiaan, joten panostusta oli. Oli heillä kyllä useampi konekin, joka rouhi kuoppaa asfalttiin. Shkoder:ista etelään vievä tie taitaa olla kohtalainen päätie, oli hyvässä kunnossa, ei niin kauheasti liikennettä ja aika hyvä ajaa. Paljon ystävällisiä kädenheilautuksia ja tuuttauksia. (Minä otan kaikki autojen tuuttaukset nykyään kannustuksena).
Olin ajatellut etukäteen, että menen pitämään sade- / lepopäivää Shengiin, johonkin rantahotelliin, mutta tultuani tähän kaupunkiin muutin mieltäni. Olin ostanut tullessani yhdestä kaupasta jogurttia koemielessä euroilla ja sain vastaan nipun paikallisia Leke:jä. Kun tulin tänne Lezhe:een, menin pankkiautomaatille ja yritin päätellä, paljonko tarvitsisin ehkä 3:n – 4:n päivän oleskeluun Albaniassa. Nostin 20 000 leke:ä. (Majoitus tässä kuulemma kaupungin parhaassa hotelissa maksoi 4000 leke:ä kahdelta vuorokaudelta, taitaa riittää). Siinä automaatilta lähtiessä kysyin yhdeltä kavereilta, olisikohan lähellä hotelia, hän vastasi sujuvalla englannilla, että lähes vastapäätä on. Oli kuulemma ollut USA:ssa 10 vuotta, sen kuuli puheesta. Ennen kuin sain tavarani purettua pyörästä, minua tuli haastattelemaan toinenkin ihminen, tämä sanoi puolestaan olevansa Amerikkalainen, jostakin syystä täällä.
Verkkoa en ole vielä saanut toimimaan, saa nähdä onnistuuko.
PS. Olin alhaalla syömässä ja näin, kun mies tuli ulos viereisestä rakennuksesta, oven päällä kylttu NetSysCom. Huikkasin pöytään ja kerroin nettihaluistani. Hän palasi työpaikalle, palasi jonkin ajan päästa takaisin ja antoi minulle salasanat, joten pääsin verkkoon. Kiitoksia Dede:lle !
Kuva on matkan varrelta vielä Montenegron puolelta. Aaseja juoksenteli vapaana siellä täällä, hieman ihmettelin. Nämä olivat hyvin kiinnostuneita minusta. Kuvasta ehkä näkee, että ukkosta oli ilmassa, aika on noin klo 10:00 aamupäivällä.
Tekstit
