31.5.2012 Braila Romania

Vähän helpompi päivä kuin eilinen, vaikka ylitin neljä raja-asemaa. Ensiksi aamulla kymmenen kilometrin ajon jälkeen Ukrainan ja Moldovian välillä kummankin puolen asemat ja sitten n. 50 km:n Moldaviassa ajon jälkeen Moldavian ja Romanian väliset raja-asemat. Selvisin kaikista paikoista nopeasti. Romanian ja Moldovian välisellä rajalla oli romanian puolella pitkä autoletka odottamassa rajanylitystä. Päivä oli hieno, ei satanut, lämpöäkin alkoi olla taas aika mukavasti. Ihmiset Moldaviassa vaikuttivat ystävällisiltä, alkoi tulla taas tervehdyksiä ja kannustusta, mitkä ovat venäjällä ja pääosin Ukrainassa olleet täysin kateissa. Ensimmäisessä Romanian kaupungissa, Galati:ssa, törmäsin pyöräilijään, jonka sain sitten oppaakseni. Hän halusi esitellä välttämättä esitellä vanhaa kaupunkia ja ajatti minua kyllä vähän miten sattuu. Kertoi olevansa jokipoliisi ja kertoi tehneensä töitä Suomalaisen venepoliisin kanssa viime vuonna kuukauden päivät. Jatkoin kaupunkiturneen matkaani suunnitelmani mukaan tänne Braila:aan. Eilinen ajo tuntuu vielä jäsenissä ja olin tyytyväinen, kun löysin hotellin, josta yksi vuodepaikka löytyi. Hotelli löytyi ensimmäisestä paikasta soittelemalla, täällä oli siis täyttä. Pyörä vaatisi taas hieman huoltoa, mutta täytyy löytää ensin hieman syötävää. Kuva on Galatin yliopistosta.

30.5.2012 Bolgrad, Ugraina

Pitkän päivän ilta. Kello oli jotain 21:30, kun saavuin hotelliin. Matkaa kertyi hivenen yli 190 km, pyörä oli liikkeellä yli 12 tuntia, 1060 m nousuja ja pääosan päivää joko huono tai erittäin huono tie. Navigaattori vei minut iltapäivälle sellaiselle kinttupolulle, että ei pahemmasta väliä. Ehdin ajaa sitä n. 20 km, ennen kuin tajusin, että se parempi tie menee samansuuntaisena 8 km idempänä. Minun piti ajaa sitä noin 60 km, ennen kuin löysin välistä kärrytien, josta pääsin vaihtamaan paremmalle tielle. Nyt oli ensimmäisen kerran sellaisia teitä, joita olin ehkä kuvitellut Venäjällä ja Ukrainassa olevan. Yhdessä kohtaa onnikka ohitti minut hitaasti. Hetken päästä tie huononi edelleen ja minä ohitin onnikan ja pysyinkin pari kilometriä edellä. Sitten tuli sellainen kohta, missä minun piti lykätä pyörää. Se hyvä puoli pikkuteistä oli, että näinpähän aitoja syrjäkyliä. Tänään näin paljon ankkoja poikasineen. Niitä tuntu kylissä olevan joka talossa ja ne vanhemmat ankat tulivat kohti kun ajoin liian läheltä pikkuankkoja. Jotakin on muutoinkin muuttunut. Ihmiset ovat astetta ystävällisempiä, muutamia kannustuksia on kuulunut ja näkynyt, niitä ei näkynyt Venäjän puolella ollenkaan eikä täällä Ukrainan puolellakaan aikaisemmin. Söin vähän puolen päivän aikaan. Paikalla oli pari ukkoa, jotka olivat innokkaita juttelemaan ja toinen puhuikin vähän Venäjää. Toinen oli syntyperältään Romanialainen ja oli kiertänyt maailmaa tai ainakin Venäjää. He neuvoivat minua ruuan kanssa. Sain kansallista herkkua, pääruokana oli luu, hieman lihaa, lautasella vedessä. Jälkiruoka oli jonkinlainen pannukakku, ehkä siinä oli munakastakin, aika hyvää. Kuulin nimet moneen kertaan mutta unohdin saman tien. Nyt on hieman pehmeä olo, taidan laittaa selkärangan vaaka-asentoon.

29.5.2012 Zatoka Ukraina

29.5.2012 Zatoka Ukraina

Sateinen aamu ja matka jatkui. Satoi lähes koko yön ja vettä tuli jonkun verran aamutoimieni ja aamupalan aikana. Sade kyllä jotakuinkin lakkasi, ennen kuin pääsin liikkeelle. Viivyttelin tahallani, että posti ehtisi aueta. Olin viimeinkin löytänyt postikortteja ja minulla on kaksi tärkeätä henkilöä, joille kortin lähetin. Pyörää pakatessani, ohitseni rakennuksen alakertaan käveli pari rotevaa isäntää konepistoolit kainalossaan. Näitä aseita on näkynyt pitkin matkaa, ne hämmentävät ja pelottavat. Virkapukuisilla ne vielä menettelevät, mutta kun niitä on siviileilläkin. Muutama päivä sitten poliisi pysäytti mersun kuskin ja pyysi häntä autolleen. Kuski nousu autostaan ja lähti seuraamaan poliisia pistooli (tai käsiase, en minä erota pistoolia revolverista) vyön alle näkyvästi tuikattuna. Ei taitaisi tulla Suomessa kysymykseen.. Aseellisia vartijoita tuntuu olevan hyvin useissa liikkeissä. Vartijoita yleensä on joka paikassa. Niin, lähdin liikkeelle lepopäivän jälkeen hyvin rauhallisesti. Sanoisinpa jopa valmentajalleni, Juha Rankiselle, että tämä 70 km:n ajelupäivä voidaan hyvällä syyllä tulkita toiseksi lepopäiväksi. Huomenna sitten katsotaan, lähteekö se kone käyntiin vai alkaako yskiä. Ts olenko minä pilannut koko kunnon totaalisesti. Muistan hyvin, kun Juha sanoi, että lyhyessä ajassa kuntoa ei juuri voida parantaa, pilata se voidaan. Jos olen sen pilannut, niin täytyy vain nöyrästi ajella kotiin ja aloittaa uudestaan kunnon luominen. Tämä paikka mihin päädyin, on Zatoka, mielenkiintoisen, ohuella hiekkakannaksella erotetun sisämeren länsireunalla. Rantapaikka, hyvää hiekkaa ja paljon majoituspaikkoja. Minulla vain oli vaikeuksia valita, kun pihoilla oli kova hyörintä mutta ei oikein tahtonut saada selvää, mikä on auki. Tämäkin hotelli, johon majoituin, on kovan kunnostustyön keskellä, osa huoneista on kuitenkin valmiina ja pääsin nauttimaan työn tuloksista. Kirjoitan tätä 16:31rannalla, auringossa mutta ei mitenkään erityisen lämmintä. Pitäisiköhän kastaa varpaita, niin tietäisi, millaista on Mustan meren vesi ? Ei se minua houkutellut uimaan, vaikka olenkin joskus kylmemmissäkin vesissä uinut. Tällainen päivä, taidan alkaa loppupäiväksi lomalaiseksi.

27.5.2012 Odessa, Ukraina

Taas liikkeelle aamupalan jälkeen aika rauhallisessa sunnuntaiaamun aamuliikenteessä. Tapasin taas aamupalalla Ukrainalaisen miehen, joka tuntui kiertäneen maailmaa vaikka missä ja puhui Englantia minun korvissani kuin syntyperäinen Englantia puhuva. Hän oli niitä, jotka tietävät jonkun pitkiä matkoja pyöräilevän, aina silloin tällöin tulee vastaan. He tuntevat henkilön, johon verrattuna minun reissuni ovat pelkkiä pikkupyrähdyksiä. No se siitä, hän kertoi kuitenkin vaikeuksista Moldovan rajalla ja sisämaassakin. Olin kyllä lukenut UM:n sivuilta Transnistrian alueesta (Itämoldova, Dnestr-joen itäpuolinen alue). Siellä kerätään mielivaltaisia rajanylitysmaksuja turisteilta ja poliisit saattavat sakotella samoin mielivaltaisesti maantiellä. Minun ei ollut tarkoitus mennäkään sieltä, vaan lähempää mustaa merta. Täytyy päivän mittaan katsella reittiä jatkossa. Ajopäivä oli viileähkö, osittain pilvinen. Kirjoittelen tätä seuraavana päivänä ja tässä on lepopäivän aikana hieman satanutkin. Ei ole ihan ihanteelliset lomakelit, minulle säät ovat sopineet oikein hyvin. Tuuli jatkui totuttuun tapaan, maasto oli eilisen tapaan hieman kumpuilevampaa, 141 km:n matkaan kertyi 500 m nousuja. Samoin viljelmissä oli hedelmä- ja viinitarhoja. Tein loppumatkasta 10 km:n ylimääräisen mutkan, ajin ajatuksissani yhden risteyksen ohi. Ystävän Janne katsoi minulle sopivan hotellin, mutta sen nimen lähellä olevia kadunnimiä oli liuta ja kahden tunnin etsiskelyn jälkeen luovutin ja otin sen minkä sain (kolmannen kysymistäni). Kallis oli, mutta niin ne tuppaa olemaan isompien kaupunkien keskustassa Minulla oli mielikuva idyllisestä pikkukaupungista, tässä Oulun ystävyyskaupungissa väkiluku on kuitenkin yli miljoona, että ei ihan pieni city. Hotellia haeskellessa sain ensimakua kaupungista, kyllä tämä hieno kaupunki on. Kovin paljon en käytä kuitenkaan aikaa kiertelyyn, kehon huolto on pääasiana. Koitan löytää iltapäiväksi vielä hierojan, jos se on mahdollista. Venyttelyä, syöntiä kunnolla, pyykkäystä, jos löytäisi T-paidan kadonneen tilalle, matkareitin suunnittelua…. On tässä näin joutenolijalle ihan hommaa. Niin, matkaa lähtöpisteestä Alaniasta tähän mennessä on kertynyt 3900 km pyörän mittariin. Sitähän on hieman enemmänkin, mutta pyörän mittari ei noteeraa laivamatkaa. Seuraava taukopaikka tullenee olemaan Bulgarian kultahietikot. Jos siellä löytäisi sellaisen hotellin, missä on Suomalaisia, olisi mukava kuulla väliin Suomen kieltä. Kuva on tämän hotellini porttikongin sisäänmenon kohdalta otettu.

26.5.2012 Nikolaev, Ukraina

26.5.2012 Nikolaev, Ukraina

Aamu valkeni taivas kirkkaana mutta aika kylmä tuuli. Sain pukea merinovillaisen aluspaidan ja ajotakin, jotka sitten iltapäivään mennessä kuitenkin poistuivat päältä. Matka oli tänään hieman vaihtelevampi maastoltaan ja muutoinkin, kuin viime päivinä. Asutusta oli enemmän, pelloilla oli vilja lisäksi hedelmätarhoja ja viinitarhoja. Tuuli jatkui navakkana kuten se on ollut tällä puolen Mustaa merta koko ajan, nyt kuitenkin hieman raskaammalta suunnalta kuin eilen. Keskinopeus putosi eilisen 21 km/h:ssa, noin 15 km/h:iin. Matkaa mittariin kertyi 141 km ja tällä vauhdilla meni aika iltaan, ennen kuin saavuin tänne Nikolaev:iin. Tie meni loppumatkasta useampaan kertaan junaradan yli, ensimmäisessä odottelin yli 5 minuuttia, ennen kuin juna tuli. Radanylityksissä on puomit ja täälläpäin maailmaa edelleen ratavartijat kopissaan hoitavat virkatehtäväänsä. Niin, kaupoissa on palvelutiskit, isommassa kaupassa niitä on monta ja joka tiskille maksetaan kunkin tiskin ostokset, linja-autoissa on rahastajat,….Sellaisenkin asian panin merkille, että täällä eikä Venäjällä ole jakeluverkossa yhtään avolinjoja, kaikki siis maakaapeleina. Suurjännitepuoli on sitten avojohtoina. Huomenna olisi suunnilleen sama matka niin oltaisiin Odessassa. Tässä kaupungissa taitaa olla iso WW:n autotehdas, oli sellaisia kylttejä. Kuva on tulomatkalla pellosta. Maanviljelijän mielestä varmaan Rikkaruohoja, minusta kaunis näky.

25.5.2012 Nova Kahkova

Enpä ole monesti ollut sadepäivään niin tyytyväinen kuin tänään. Syynä oli se, että illalla tuli niin kauheasti vettä ja nyt kun sitä ei tullut kuin pääosin sillä lailla ripottelemalla ja oli osan päivää vielä satamattakin. Välimatka kartalla tänne oli 161 km, ajoin lopussa hieman harhaan ja sain 170 km täyteen. Harhalenkkiä lukuunottamatta minua auttoi sivumyötäinen tuuli. Matka jatkui niin autiota viljavainioaluetta, että jos en olisi pysähtynyt aamupäivällä syömään yksinäiseen kahvioon pellon reunalla, olisin saanut olla päivän kokonaan ilman ruokaa. Täytyy sanoa, että hieman jo alkaa vaikuttaa nämä pellot yksitoikkoisilta. Aamulla menen ilmeisesti tosi suuren padon yli, ainakin edellisessä majapaikassa paikallinen kaveri niin kertoi. Nyt käännyin tänne hotellille juuri ennen kuin olisin tullut padolle. Huone on kuivaamassa olevia vaatteita levällään, kengät minä kuivasin hiustenkuivaajalla. Sepustus jää lyhyeksi, oli ruokatarjoilu niin hidasta, että meinasi energiankulutus olla nopeampaa, kuin mitä ehtivät pöytään kantaa.

24.5.2012 Melitopol

Etenin tänään 120 km jälleen viljapeltojen keskellä. Olen nyt käytännössä ajanut koko ajan Kerch:istä lähdön jälkeen näiden Suomalaisittain jättiläismäisten vilja-aukeiden keskellä, siis jo toista tuhatta kilometriä. Päivä oli ajamisen kannalta helppo, tuuli kävi sivulta, lopussa jopa sivumyötäinen. Yöllä satoi ja aamullakin sen verran, että pidin vähän aikaa kevyttä sadepuseroa päällä. Noin 30 km ennen perilletuloa alkoi satamaan reippaammin, hieman ukkostakin ja sade jatkuu edelleen tätä kirjoittaessani. Kaupungissa oli melkoinen tulva, kun tulin tänne, näissä eteläisissä maissa ei taideta tuntea sadevesiviemäreitä. Tapasin laukkuja purkaessa nuorehkon miehen, joka puhui hyvin englantia ja oli kiinnostunut matkastani. Sovimme tapaamisen illemmalla alakerran kahvioon, samalla kun koitan toimiiko netti siellä lupausten mukaisesti. Huomenna olisi Odessaan menon päiväetapeista pisin, Gmapin mukaan 161 km. Tietenkin on pieni toive, että aamulla ei sataisi. Sade ei kylläkään ollut kylmää, mutta ei ole silti mukava koko päivää ajaa sateessa. En nytkään viitsinyt laittaa Coretex-housuja jalkaan, ne on lämpimällä ilmalla niin tukahduttavat. Siitä on seurauksena, että vesi valuu sääriä pitkin kenkiin ja kengät ovat sitten märät, vaikka muutoin pitäisivätkin vettä. Tämmöinen Ukrainan päivä tänään tähän asti. Saa nähdä, miten saan ruokaa. Täällä ja Venäjällä on kielitaidottoman ollut vaikeaa saada syötävää. Monissa muissa maissa ne kyllä jotakin tuo, mutta täällä tuntuu että jos ei sano mitä ruokaa, niin ne ei tuo mitään. Laitan tuohon kuvaksi Mariupol:issa rantaan kävellessäni ottaman kuvan. Talot olivat kyllä järkiään melkoisia rotiskoja, kaasuputki meni sinnekin kaikkiin.

23.5.2012 Berdyansk

23.5.2012 Berdyansk

Lyhyt päivä edellisiin ajopäiviin verrattuna. Kun jaoin matkaa Odessaan, näille kahdelle ensimmäiselle päivälle jäi lyhyimmät taipaleet. Minä sain toki hieman lisää matkaa, kun haeskelin hotellia ensin kaupungin ulkopuolelta n. 5 km eteenpäin kaupungista. Kun en sellaista sitten löytänyt, en ainakaan avointa, palasin takaisinpäin. Löysinkin pienen, mutta tosi siistin paikan. Nettikin löytyi, tosin maksullinen ja toimii, kun istun ulkona biljardihuoneen parvekkeella. Toimii kuitenkin. Päivämatka oli rauhallinen rauhallista maaseutua, hyvin samantapaista kuin mitä on ollut jo tovin aikaa. Sää oli hieman viileämpi kuin monena aikaisempana päivänä, oikeastaan ihanteellinen ajosää. Minä en ole pystynyt pitämään kypärää juurikaan päässä helteellä ja otsanahka kesii, on saanut aurinkoa vissiin luuta myöten. Kuvaksi laitan tällä kertaa näkymän ”ohjaamosta”, siis sellaisena kuin minä sen ajaessani näen.

21.5.2012 Mariupol

Nukuin normaalia tunnin pidempään ja ajattelin ottaa viimeaikaisten vastatuulipäivien jälkeen kevyemmän päivän. Lähdin liikkeelle vasta 9. maissa vilkkaaseen aamuliikenteeseen. Rostov on iso kaupunki. Sää oli jälleen hyvä, ajoin pitkähihainen paita päällä puoleen päivään, säästin vähän palaneita olkapäitäni. Sitten alkoi olla ohutta yläpilveä, joka lopulta tiputti jonkin pisaran vettäkin. Ilma oli kuitenkin viileämpi, että oli helpompi ajaa. Olin selvästi väsynyt, ja lepopäivä tulisi tarpeeseen. Noin 70 km Rostovista länteen on Taganrok-niminen rannikkokaupunki. Olin miettinyt sitä lepopaikaksi, mutta olin sillä paikkeilla jo yhden maissa, niinpä käännyin ohitustielle. Maasto oli loivasti kumpuilevaa maata, oikeastaan pelkkiä suunnattoman laajoja peltoaukeita, jotka toisinaan tuntuivat maaston kumpuisuudesta johtuen katoavan horisontin taakse. Olisi täällä Suomalaisella maanviljelijällä ihmettelemistä. Vaikka korkeimmat kohdat eivät nousseetkaan kuin 50 – 60 m, kertyi niistä päivän mittaan 920 m. Rajalle tulin kuuden maissa. Venäläiset rajamiehet hihittelivät niin kuin hämmentyneet pikkupojat ja päästivät minut nopeasti ohitse. Tällaista naureskelevaa, hihittelevää suhtautumista on Venäjän puolella ollut jatkuvasti. On niin kuin he eivät tietäisi miten suhtautua. Muutoinkin se myönteisyys, joka erityisesti Turkissa oli pyöräilijää kohtaan, on lähes tyystin poissa. Autoilta tulee kannustustäräyksiä äärimmäisen harvoin. Venäläinen palvelu vaikuttaa jopa töykeältä. En usko, että se on siksi tarkoitettu, mutta niin vain on. Mietin, että onkohan Suomalainen palvelu ulkomaisen silmissä samanlaista. Yksi ero varmasti on! Suomessa puhutaan ainakin Englantia, Venäjällä erittäin harvoin. Monessa maassa ruokaa kyllä on saanut ilman yhteistä kieltä, täällä se ei meinaa onnistua. Keittiöön olen yrittänyt tunkea pariin otteeseen, niin kuin muuallakin. Ei onnistu täällä, hyvä etteivät miliisiä pyydä paikalle. Elektronisesta sanakirjasta on muutamaan otteeseen ollut apua. Olisi kyllä tarpeen osta hieman kieltä. Kirjaimet minä suurimmaksi osaksi tunnistan. Niin, nyt viimeisestä hotellista sain sen rekisteröitymispaperin, hyvä niin, ei tullut rajalla ongelmia. Minun olisi pitänyt vaatia se siinä ensimmäisessä hotellissa ja sitä paperia ne majapaikat olivat vailla, mitkä eivät ottaneet minua sisään. Joo, Ukrainan puolella rajaa ylitys kävi melkein yhtä hyvin. Rajamiehet kysyivät reittiäni ja puhuivat transitista. Minä puhuin EU-passista, UM:n tiedotteen ohjeen mukaan maassa voi olla ilman viisumia 90 päivää. Rajamiehet antoivat minulle transit:iin 6 päivää ja iskivät silmää ja toivottivat tervetulleeksi Ukrainaan. Vaihdoin ruplat rajalla paikalliseen valuuttaan ja jatkoin matkaa. Niin siinä kävi, että minä kevyen päivän ajatuksesta huolimatta ajelin tänne Mariupol:iin, 190 km lähtöpaikasta. Hieman ennen kaupunkiin tuloa tuli pimeä ja siinä navigaattorin näyttöä tarkentaessani huomasin, että siitähän löytyy muutakin kuin päätiet. Minulla on tänne kartat navigaattorissa. Katsoin hotellin ja ajelin perille. Jouduin ottamaan sviitin tavallisen huoneen hintaan, kun muuta ei löytynyt. Rehellisyyden nimissä voin sanoa, että olin aika väsynyt. Kirjoittelen tätä tekstiä seuraavana aamuna aamupalan jälkeen kun olen jo hieman elpynyt. Venäjän reissu teki noin 800 m, suhteutettuna, niin kuin Oulussa keskustasta rajakylään. Olipahan se sellainen tutustumiskäynti Kuvaksi laitan vielä Rostovin edustalta tällaisen patsassysteemin. Venäjällä oli tienvarsilla paljon upeita monumentteja, pääasiassa sotaan liittyviä.

20.5.2012 Rostov na donu

20.5.2012 Rostov na donu

Kovan päivän ilta. Kolme päivää sitten saamani ”kartan” viimeinen etappiväli heitti eniten. Kartassa oli 140 km ja väli oli 170 km. Eihän tuo muutoin, mutta 80 ensimmäistä kilometriä keskivauhti oli 12,5 km/h kovan vastatuulen takia. Loppumatkasta tie kääntyi niin, että tuuli oli sivulta tai sivuvastainen. Yli 11 tuntia pyörä liikkeessä, 5550 kcal. Väsymys ei oikeastaan vieläkään vaivannut, sen sijaan olkapää on ollut aika hankalana. Se ei tykkää vastatuuleen ajamisesta ja sitä on nyt ollut kolme päivää. Tie Ukrainaan pitäisi kääntyä kyllä myötäiseen, jos tuulee samalta kolkalta. Maisemat tänään ovat olleet alkumatkasta erittäin tasaisia ja jälkimmäinen osa loivasti kumpuilevaa, edelleen valtavia peltoaukeita. Iso kaupunki, otin ensimmäisen hotellin, joka vastaan käveli. Koitan tehdä tässä jossain välissä yhteenvedon tästä Venäjän puolella ajosta.

19.5.2012 Kanevskaja

Herätys paikallista aikaa 5:50 ja liikkeellä olin jo muutaman minuutin yli 7:n. Sain meriselityksen, miten löydän Timasevsk:iin vievän tien ja meriselitys pitikin hyvin paikkaansa. Tuuli pahus oli aika navakka ja edelleen vastainen tai sivuvastainen. Aivan loppumatkasta tie kääntyi niin, että tuuli oli suunnilleen sivulta ja se helpotti jo paljon. Maasto oli erittäin tasaista, valtavia viljapeltoja, vehnä ja ohra jo tähkällä, maissi vielä alkuvaiheessaan ja oli siellä jotakin muutakin jota en tiedä. Voisi kaiketi sanoa, että peltotilkun minimikoko on 100 hehtaaria, hyväkasvuisia, hyvin hoidettuja peltoja lähes kaikki tyyni. 20 km:n välein oli valtavia viljavarastoja. Komeat puurivit tienvarsilla ja tasaisin välein peltoaukioiden välissä katkaisivat tuulta. Tämäkin päivä oli lämmin, ja minulla kyllä lämpöä piisasi vastatuuleen vintatessa. Eilinen heikko olo oli poissa, mitä nyt syntymäheikkous tai olisiko laiskuus vaivasi. Hävitin eilen T-paidan, joululahjaksi saadun, paljon kyllä pidetyn, mutta olisi se vielä kunnossa ollut. Tämä ei nyt mene minulla oikein jakeluun. Olkavarret ovat hieman palaneet ja sitä paitaa olisi tarvinnut. Voitelin 30:llä useampaan otteeseen, mutta kyllähän se aurinko tuntui palaneella iholla. Koitan huomenna laittaa kauluspaidan päälle, pitää sotkia se, tuo aurinkorasva tahtoo piintyä niin, että se ei minun käsipyykissä lähde pois. Pääsin tänne Krasnevskaja:aan noin klo 19:00 aikaan, melko tarkkaan 10 tuntia tehollista pyöräilyä, 5350 kcal kuluttaneena. Ensimmäinen majapaikka ei huolinut minua sisään, joku paperi minulta puuttui, mikä lienee. Olisiko ollut se rekisteröintilappu. Opasti mummi kuitenkin eteenpäin ja löysin tämän hotellin. Tänne se minun passini kelpasi, dollarit eikä visa ei kelvannut, 1200 ruplaa kelpasi. Nettiä ei tästäkään aika hienosta hotellista löytynyt ja ravintola oli kiinni. Ruplavarantoni alkoi olla aika heikoilla joten marssin suihkun jälkeen kadun vastakkaiselle puolen ja arkaillen lykkäsin Visan automaattiin. Ilokseni se puhui Venäjän lisäksi Saksaa ja Englantia ja sain täydennystä. Ruokaa en puolen tunnin lenkillä löytänyt, täytyy tankata huomenna, jos nyt satun heräämään.

18.5.2012 Slavjnsk na KubaniK

Kuva on Novorossisk:sta Kävi niin, että majapaikan isäntä piirsi minulle kartan Rostoviin. Se oli vain siitä ikävä, että minun piti palata takaisinpäin 50 km ja lähteä siitä sitten eri reitille. Isäntä oli sen verran vakuuttava, että uskoin, vaikka takaisinpalaaminen on ollut minulle aina vastenmielistä. Nyt yritin vakuuttaa itselleni, että samahan se on, missä minä ajelen. Alkumatka sujui helposti, tuuli oli nyt takana. Novorossisk:in jäkeen oli nousu n. 300m:n ja sitten käännuttiin Krimsk:in suuntaan ja samalla tuuli vaihtui vastaiseksi tai sivuvastaiseksi. Aluksi tie kulki vuorten välistä laaksoa mutta sitten tultiin tasaisille peltoaukeille loppumatkaksi. Päivä oli kuuma, vettä kului ja hikeä samaten. Minulta meni melko iltaan, ennen kuin pääsin perille, vastatuuli teki tehtävänsä. Sykemittari oli välillä pois, nyt sen laitoin päälle ja energiaa sain kulumaan yli 4500 kcal:n verran. Löysin hotellin kun aikani kyselin ja vihaisen oloinen naisenpuoli syynäsi minua ja motkotti, kun en ymmärtänyt venäjää. Tukin kuitenkin rahaa kouraan ja kyllä tuo viimein otti minut majoitukseen. Huone oli kyllä upea, aamupalaa en saanut. Kävin viereisessä kaupassa ja sitten en muuta jaksanut tehdäkään. Olin yhtä-äkkiä aivan poikki ja huonovointinen. Ei kun sänkyyn. Epäilen, että auringolla oli asian kanssa jotakin tekemistä. Ehkä join liian vähän. Niimpä tämänkin jutun kirjoittaminen jäi seuraavaan iltaan. Niin ja nettiä paikassa ei ollut.

17.5.2012 Novorossijk:sta itään,Gelendja

Minulla oli suunnitelma, mutta se nyt ei mennyt aivan suunnittelun mukaan. Yöllä satoi ja aamu oli harmaa. Aamupala oli vasta kahdeksalta, joten lähtö meni aika myöhään, vähän ennen yhdeksää. Alkumatkasta oi hieman vaatesulkeisia, aamupäivän sateli tuon tuosta. Matka oli hieman enemmän kumpuilevaa kuin edellisenä päivänä, taidettiin käydä hieman yli 300 m:ssä ennen Novorossijk:ia. Tämä oli iso kaupunki ja todella iso satama. kun ajoin pois kaupungista, laitureita kesti kuutisen kilometriä ja lahden toisella puolella oli lisää. Minulta petti toisen polkimen kengänpidike aamupäivällä. Novorossijk:n jälkeen kävin syömässä ja pian sen jälkeen ajoin naulaan. Kun paikkasin rengasta, ajattelin vaihtaa polkimen samalla. En saanut sitä kuitenkaan irti, mutta sitten huomasin, että voisin ottaa varapolkimesta katkenneen osan ja vaihtaa sen polkimeen. Siinä sitä taas reipas puoli tuntia kului. Kun lähdin liikkeelle, ajo tuntui jotenkin vetkulalta, niin kuin olisi vähän ilmaa, vaikka ei sitä ollut. Ajelin kuitenkin, mutta sitten pääsin tähän kaupunkiin ja ajo sen kuin muuttui omituisemmaksi. Pysähdyin ja aloin tutkia rengasta ja huomasin, että takarenkaan kudokset olivay osittain repeytyneet vanteen läheltä ja rengas oli pullistunut. Koitin tyhjentää rengasta ja åainella kumia, mutta kun lähdin liikkeelle, niin sama peli jatkui. Tulin hotellin kohdalla, katsoin kelloa ja totesin sen olevan jo viisi. Päälykumin vaihtoon menisi puolisen tuntia ja ajattelemani tavoite oli yli 40 km:n päässä. Päätin pysähtyä ja ottaa huoneen. Jotakin minulta puuttui, en kelvannut ensimmäiseen hotelliin, mutta sain oppaan, joka vei lähellä olevaan toiseen, komeaan pyöröhirsiseen hotelliin, jonka ainoa asukas taidan taas olla. Rengas on vaihdettu ja pyörä taas tällä erää matkakunnossa. Jälleen kerran tuli todistetuksi, että mikään, mitä kuvittelen, ei ole totta. Matkan varrella alue näyttää mieluiten vauraalta. Tienvarret ovat roskattomia ja tiet melko hyviä. Pellot ovat erinomaisesti hoidettuja. Maisema on kaunista, aidattomuus ja avo-ojien puute vaikuttavat paljon asiaan. Kävin syömässä rannalla ja kävelin rantabulevardia ehkä kolme kilometriä. Ehkä kaunein koskaan näkemäni ranta. Uskomattoman kauniita kukkaistutuksia pikkutarkasti hoidettuja. Koko alue on niin siisti ja laitettu niin hyvin kuin vain voi kuvitella. Tämän näkemäni perusteella kyllä voisi suositella lomapaikaksi. Ruoka oli kyllä aika kallista, ehkä valitsin väärän paikan. Pankkiautomaatti oli hakusalla, kieli oli venäjää mutta sain apua sivulliselta sen tulkkauksessa ja onnistuin nostamaan rahaa. Kartan Rostoviin piirsi minulle äsken hotellin isäntä. Että näillä mennään.

16.5.2012 Anapa, Venäjä

16.5.2012 Anapa, Venäjä

Tuli mieleen tuossa delfinaario-mainoksesta Anapaa lähestyessä, että laivamatkalla Georgiasta Ukrainaan delfiinit pyörivät useaan otteeseen pitkiä aikoja laivan ympärillä. Mutta tähän päivään. Päivän saldo ajomatkassa oli noin 115 km, mikä oli kohtuullinen kun ottaa huomioon lauttamatkan Georgian puolelta Azovin merelle johtavan salmen yli Venäjän puolelle. Itse matka ei tainnut viedä kuin rapiat 20 minuuttia, mutta odottelu ja kummankin puolen rajamuodollisuuksien kanssa siihen meni kolmisen tuntia. Sain kyllä kummassakin päässä hieman helpotusta seremonioihin, lähinnä laukkujen tarkastukseen. Kun aloin purkaa pyörää läpivalaisulaitetta varten, virkailija näki, että on isompi homma ja käski jatkaa matkaa. Passi kyllä tutkittiin niin perusteellisesti, että pitää kyllä ihmetellä, miten venäjän kautta tulee Suomeen pakolaisia. Tämä laivasessio aiheutti niin pitkän katkon pyöräilyyn, että olin kyllä varsinkin aamusta melkoisen tukossa. Ehkä se päivän mittaan alkoi hieman helpottaa. Tiet oli hyviä kummallakin puolella, niissä ei ollut moittimista. Täällä venäjän puolella maasto oli loivasti kumpuilevaa, sellaista, että päivän nousuja kertyi noin 500 m. Viljapeltoja ja laajimpia viinitarhoja, mitä olen missään nähnyt ja erittäin hyvin hoidettuja. Täällä on vähän sama systeemi kuin Turkissa, pellot ovat aidattomia ja rakennuksettomia, pohojalainen sanoosi, että heleppoja katella. Talot ovat sitten yhtenä rykelmänä pienissä kylissä. Ilma oli tänään niin lämmin, että riisuin ajopaidan jossain vaiheessa pois ja sitten huomasinkin jälkeenpäin, että olin tehnyt vanhanaikaisen. Laittanut sen repun päälle ja unohtanut siihen josta se sitten on tippunut. Olen tiputtanut vastaavalla tavalla jotakin vissiin joka reissulla. Ei auta kuin pyytää kovasti anteeksi Interspot Joutsensilta ja Lasse Ikonen, lahjapaita meni. Jospa joku veli Venäläinen löytää ja pitää päällään. Yhdellä georgialaisella oli Suomalaisen LVI-firman T-paita (en muista firman nimeä). Kysyin, mutta ei munille selvinnyt, miten hän sen oli saanut. Päivä oli hieno ajella, ajo maistui vaikka aika navakka vastatuuli rokotti vauhtia melkoisesti. Saavuinkin majapaikkaani, joka oli tienposkessa iso lomahotelli, siinä lähempänä kahdeksaa. Aikavyöhyke tässä vaihtuu tuon tuostakin. Georgiassa oli tuntia aikaisemmassa aamu kuin Turkissa, Ukrainassa taas tutkin ajassa, nyt taas muuttui samaan kuin Georgia. Hotelli oli turhan hyvä, olisi sopinut lepopäivään, mutta ilta oli jo niin pitkällä, että en alkanut haeskelemaan. Lisäksi hintaa alensi vähän se, että siihen kuului illallinen. Olisi kuulunut paljon muutakin, mutta ei tässä taida ehtiä kuin häätäseen nukkua.

15.5.2012 Kerch, Ukraina

Kuvassa Benedict ja Rosita vähän ennen Kerch:in satamaan tuloa Ukrainanan vesillä. Tälle päivälle ei oikeastaan muuta mahtunut, kuin laivalta poistuminen. Kerron kuitenkin siitä, jos vaikka joku haluaisi matkustella täällä, niin voi mentaalisesti valmistautua asiaan. Lähtöpäässä arvioivat laivan saapumisajaksi klo 10:00 am ja tämä piti paikkaansa. Laiva kiinnittyi laituriin 10:10 ja minä tyypilliseen tapaani olin valmis poistumaan aluksesta. Tavarat pakattu ja olin vienyt jo kaksi pyörälaukkua pyörääni paikalleen. Niiden kaikkien kantaminen aika pitkän matkaa ja osan vielä portaita oli tullessa melkoinen urakka. Sitten alkoi odottelu. Jossain vaiheessa laivaan tuli koko joukko ärhäkän näköisiä virkamiehiä, jotka valtasivat ruokasalin. Sinne sitten mentiin ja yksi kerrallaan istuimme piinapenkkiin jossa kyseltiin kaikenlaista. Minulta onneksi aika vähän, kun vain yksi virkanainen siinä pöydässä, jossa minä olin, osasi muutaman sanan Englantia. Muut kyllä istuivat melkoisessa piinapenkissä. Passinkin yksi mies tiirasi jopa valoa vasten sivu sivulta läpi, varmaan kärpäsen paskatkin tuli havainnoitua. olin täyttänyt aikaisemmin jonkinlaisen lomakkeen arvotavarasta. Minun tavarani arvo nyt ei mahda enää kummoinen olla. Passeja ei tämän jälkeen vielä saatu takaisin, vaan jälleen odottelemaan. Olin ulkona Saksalaisten ystävieni, Benedict:in ja Rosita:n kanssa, kun sitten pyydettiin hytteihin tullin tarkastusta varten. Taas odottelua ja aikanaan kaksi virkailijaa tuli ja kääntelivät patjatkin nurinpäin ja valuutoista kyselivät. Ei tullut passeja vieläkään takaisin. Taas odottelua. Sitten viimein tuli lupa hakea passit ja pääsimme lähtemään. Minä pakkasin pyörän ja aloin lykätä sitä, kun totesin, että etukumi tyhjänä. Löysin siitä taas ohuen vaijerilangan ja siihen tuppautuikin sitten taas tullimies tivaamaan, mitä laukuissa on. Minulle sopi hyvin purkaa laukut uudestaan pyörästä, olihan minun paikattava kumi. No, ei hän ihan kaikkia purattanut ja pääsin paikkaamaan kumin. Viimein poistuin laivasta, 15:20, eli noin 5 tuntia kesti satamaan kiinnittymisen jälkeen, ennen kuin olin ulos laivasta. Kun lähdin kaupunkia kohti, vastassa oli teräsportti, jonka edessä Saksalaiset ystäväni olivat. Minä pääsin ilman autoa portista kunhan esitin passini ja tuhti täti tuli avaamaan jykevän munalukon ja avaamaan portin minulle. Lähdin aja ajamaan summassa toiseen suuntaa, kun en tiennyt, missä on Venäjälle menevien lauttojen lähtöterminaali. Pysähdyin pankin kohdalle vaihtamaan valuuttaa. Georgian raha ei kelvannut, vaihdoin euroilla ja dollareilla hieman paikallista ja hieman ruplia. Tiskille sattui paikallinen kohtalaisen hyvin Englantia puhuva kaveri, jolta sain aika hyvän meriselityksen, ts että lauttojen lähtöpaikka on 10 km siihen suuntaan mihin olen menossa ja hotellit ovat vastakkaisessa suunnassa. Sain lisäksi tietää, että Venäjän puolella ei majapaikkaa löydy kuin yli 50 km:n päästä, niinpä käännyin vastakkaiseen suuntaan ja hakeuduin tänne majoitukseen. Mieli tekisi kovasti jo taipaleelle, mutta kyllä minä nyt sinne Venäjän puolelle menen, jos ne minut sinne päästävät ja olen huomenna hengissä.

Mustan meren yli

12.5.2012 Pitkä päivä Potissa Nukuin pitkään, säin aamupalan ja lähdin ajelemaan. Kävin pienen matkan pääkaupukiin (Tbilisi) johtavaa tietä. Palailin sitten takaisinpäin, etsin merenrannasta rauhallisen paikan ja lueskelin parisen tuntia. Kun palasin hotelille, kello oli jo lähes neljä. Söin ja kulutin aikaani lepopäivätoimin.

13.5.2012 Laivaan Potissa ! Neljäs yö Georgiassa ja herätessä hienoinen odotuksen tunne. Minulla ei todellakaan ole kokemusta laivamatkasta Mustalla merellä. Lastasin kamani aamupalan jälkeen pyöräni selkään ja siirryin kelloni mukaan jo yhdeksän maissa laivayhtiön agentin pihalle odottelemaan milloin siihen laivaan pääsisi. Minulle selvisi vasta jälkikäteen, että Georgiassa aika oli tuntia edellä Turkin aikaa. Olinkin pariin otteeseen ihmetellyt mm. aamupalojen alkamista, mutta eipä tuosta sitten ollut mitään haittaa. Yleensä olen asian huomioinut maanrajoja ylittäessäni, nyt tuo ei tullut mieleeni. Paikalla oli odottelemassa nuoripari, tyttö 21 vuotia ja poika 22 vuotias, Saksasta ja olivat olleet Turkissa kuukauden päivät ja Georgiassa pari viikkoa. He matkustivat itse sisustamallaa Wolkkarin pakettiautolla, nukkumapaikka oli tehty lavalle pakettiauton katolle ja mukana oli vahtina isohko koira. Minulle olikin heistä paljon seuraa parin päivän aikana, he puhuivat suunnilleen samantasoista Englantia kuin minäkin. Agentin toimistolla kävi jonkin verran ihmisiä lipun hankinnassa ja aika pian sain kuullan, että laiva lähtisi vasta kahdelta. Siinä kulutin aikaani sekä nuoren parin kanssa, että lukemalla. Vähän ennen kahta saimme tietää, että laiva lähtisi viideltä, mutta meitä lähti opastamaan satamaan yksi henkilö, joka ajoi edellä autolla, nuoripari takana ja minä vinttasin pyörällä minkä ehdin perässä. Laiva olikin satama-altaan vastakkaisella puolella ja sinne oli jonkin verran matkaa, mutta onnistuin pysytellä näköyhteydessä opastajiini. Kun pääsimme laiturin viereen, alkoi seuraava odottelu. Paikalla oli terminaalin henkilökuntaa ja tullin henkilökuntaa ja minulla riitti kohtalaisesti juttuseuraa ja kun satamasta oli kyse, myöskin englanninkielitaitoisia oli joukossa. Laivaan lastattiin junaa ja sitä nostettiin vaunu kerrallaan yläkannelle mikä vei aikaa. Viiden maissa kuitenkin autottomat matkustajat (matkustajia oli yhteensä vain parisen kymmentä) pääsivät sisään ja noin 15 rekkaa ja Saksalaiset ystäväni tulivat sitten reilun tunnin päästä. Siinä puoli seitsemän paikkeilla laiva oli lastattu. Samoihin aikoihin saimme messissä vaatimattoman aterian, pari valmispihviä ja hieman ranskalaisia. Noin kahdeksan maissa laiva viimein suuntasi parin hinaajan avustamana ja luotsin ohjaamana merelle. Lähtöseremonia vei minulta siis täyden vuorokauden. Pieni lisänyanssi seurasi myös, kun maksoin matkan. Olin odottanut, että olisimme perillä seuraavana aamuna. Ei niinkään, matka kuulemma veisi 36 tuntia. Syykin selvisi, kun katsoin navigaattorista nopeuttamme, se oli 14 km/h, luulin jopa merellä, että laiva oli pysähtynyt, niin tasaista matkanteko oli. Niin, en muista, mainitsinko hintaa, minulta se oli 175 USD, mutta nuoren parin matka oli kyllä melko kalliin kuuloinen, he maksoivat saman kumpikin ja lisäksi 400 dollaria autosta. Hytti oli aika suuri, siihen majoittui kanssani hyväntuulinen Georgialainen, George tai jotakin sinne päin. Eräästä mielenkiintoisesta seikasta piti vielä mainitsemani. Akat (anteeksi naiset) tuntuvat kävelevän minun ylitseni jonotuksissa. Georgian rajalla niitä tukki passintarkastusjonossa ohi liuta, kunnes väänsin pyöräni ja itseni niin totaaliseksi suluksi, että siitä ei menty. Sama homma täällä laivalla. Meillä oli jonkinlainen jono hyttien jakoon ja taasen nämä emännät menivät röyhkeästi ohi. Siinäpä Suomalaiselle jonotuksessa tarkalle tiukkapipolle hieman opeteltavaa, miten suhtautua. En oikeastaan keksinyt oikeata tapaa, ts. onko se maan tapa vai pitäisikö olla tiukkana. Suhtauduin asiaan tällä erää rauhallisesti, ei ollut mihinkään kiire.

14.5.2012 Laivamatka Poti:sta Kerch:iin Matkasta ei taida olla paljon kerrottavaa. Rauhallinen yö liian korkealla tyynyttä aika kuumassa hytissä vaikka ikkuna oli auki koko yön. Aamiainen 7:n maissa. Käytin päiväni pääasiassa lueskeluun, keskusteluihin Saksalaisen nuoren parin kanssa ja hieman venyttelyä ja vähän lihaskuntoharjoituksiakin. Sää oli aamupäivän aika lämmin mutta puolipilvinen. Iltapäivällä aurinkoa oli sen verran, että en uskaltanut olla koko päivää ilman paitaa ulkosalla. Vedessä oli paljon roskia ja delfiinejä näkyi pitkin päivää. Laiva on matkustajan kannalta samaa vaatimatonta tyyppiä, mihin olen näillä matkoillani jo tottunut. Messi on auki vain ruoka-aikana, mitään paikka ei ole, josta voisi jotakin ostaa. Messistä luullakseni saisi olutta tms. ruoka-aikoihin, minulla vain ei ole sellaiseen tarvetta. Vesipulloja on sen verran, että saa ottaa hyttiinkin mukaan. Hyttikaverillani on vedenkeitin, hän tekee sillä teetä ja minä nescafeeta. Se muutoin on täälläpäin hyvin yleistä, että ne teevehkeet löytyy näköjään hyvin monelta kulkijalta. Kun rekka on pysähtynyt tiepuoleen, siellä kuski keittelee teetä.

11.5.2012 Poti, Georgia

11.5.2012 Poti, Georgia

Aamu Bakum:issa valkeni tihkusateisena, joka tosin lakkasi suunnilleen siihen mennessä, kun pääsin lastaamaan pyörää. Pyörän lastaus kyllä taasen hieman viivästyi, takarengas kaipasi vaihtoa. Matkaan kuitenkin pääsin, tosin ilman aamupalaa. Se olisi ollut maksullisena hotellissa vasta 9:n aikaan. Systeemi oli edellisenä aamuna, että aamupala piti rakentaa itse listalta voinappia myöten. Kaikki oli erikseen hinnoiteltu. Pysähdyin kuitenkin alkumatkasta kahville (Nescafee omasta varastosta, vesi tuli ilmaiseksi) ja mutustelin samalla edellisenä päivänä ostamaani leipää. No, Suomalaisen mielestä pullaa, mutta maassa maan tavalla. Batumista ajoin aamuruuhkan aikaan. Liikenteessä on suunnaton määrä pääasiassa Transitteja, joihin mahtuu 10-15 matkustajaa. Nämä ovat täällä jos mahdollista vielä röyhkeämpiä kuin turkissa. Pyöräilijää ei kerta kaikkiaan ole niiden mielestä olemassa, ne kääntyvät suoraan eteen, lähtevät liikenteeseen ja tulevat kolmion takaa aivan kuin olisin huomioliiveineni ja viittoineni näkymätön. Muutoinkin täällä saa olla varovaisempi kuin Turkissa. Tai oikeastaan olen niin varovainen kuin pystyn. Turkkiin on muitakin silmiinpistäviä eroja. Yksi sellainen on, että vaikka rakennuskanta on pääosin ränsistynyttä, tienvarret varsinkin kylien kohdalla ovat siistejä. Roskia ei ole juuri lainkaan. Johtuneeko sitten poliiseista, joita on käsittämättömän paljon. Taajamien kohdalla tien varressa seisoo poliisi joka risteyksessä, kaksi parhaassa. Ei se siisteys varmaan poliiseista johdu, mutta tällainen oli havainto. Rantatiellä oli alkuun muutamie mäkiä, sitten loppumatka oli lähes tasaista. Osa matkaa oli todella hyvä pyörätie, rannan puolella kauniita, joskin pääosin ränsistyneitä rakennuksia, joitakin hiljaisia hotelleja ja silmiinpistävänä piirteenä massiivisia ja upeita takorautaisia aitoja, jotka näyttävät olevan alueen tavaramerkki. Tuli mieleen Espanja, jossa oli alueita, jossa taloon rakennettiin ensin julmetun kaunis portti ja sen jälkeen talo, jos rahaa sattui jäämään. Eri alueilla on omia luonteenomaisia piirteitä. Väli Potiin oli jopa lyhyempi, kuin mitä olin odottanut, se oli alle 80 km. Minä sain siihen vähän lisää, etsiessäni laivayhtiön agenttia. Olin piirtänyt itse kartan kirjan taakse, kas kun karttaa en mistään ole saanut hankituksi (Navigaattorin kartta loppui Turkin ja Georgian rajalle). Ajoin kuitenkin sen risteyksen ohi, josta minun olisi pitänyt kääntyä ja sitten ajeltiin ja kyseltiin. Viimeisen kerran kysyin paikkaa baarinpitäjältä, joka osoitti suoraan kadun vastakkaiselle puolelle. Tässä kyselyssä on pari ongelmaa minulla. Ensiksikin, juuri kukaan ei puhu englantia ja toiseksi, paikalliset kirjaimet ovat aika omalaatuisia, ja useimmat eivät edes tunnustaneet kadun nimeä, kun näytin sitä kirjoitettuna ja ilmeisesti lausuin sen huonosti. Toisaalta, näissä opastusasioissa on ollut pieniä vaikeuksia muuallakin, eihän kotipaikkakunnan kadun nimiä tarvitse tietää, niinhän se on. Agentti meinasi, että ei myydä laivapaikkaa kuin vasta huomenna, rahtilaiva tulee huomenna satamaan ja lähtenee ylihuomenna johonkin aikaan. Kun sitten aikani selitin, sain asiani toimitettua ja pari paperia mukaani. Niissä on hyttipaikka ja summa 175 USD, muu raha ei kuulemma kelpaa ei sen puoleen visakaan. Maksu pitää maksaa laivaan noustessa. Olen tässä lopun päivää tappanut aikaa syömällä, päiväunilla, jarrualojen ”virityksellä” (liimaan taakse ohutta pahvia, pystyn käyttämään ne tarkemmin), kumien paikkauksella ja muilla asiaankuuluvilla tavoilla. Netin piti toimia huoneessa, ei toimi, käyn etsiskelemässä paikkaa, mistä pääsisin nettiin. Huomenna olisi ajatus tehdä jokin reissu pyörällä lähiseudulle, en muuten saa päivääni kulumaan. Ylihuomenna pitää ilmoittautua klo 10:00 aamulla agentin toimistoon, ehkä ne sieltä opastaa tuonne satamaan oikeaan laivaan. Tuo satama näyttää tosi suurelta, ilmeisesti tämä on tärkeä kauppasatama maalle.

10.5.2012 Päivä Batumissa

Georgian Helsingissä oleva suurlähettiläs kehui Batumia kauniiksi kaupungiksi. Kyllä se osittain pitää paikkaansa. Täällä on kauniita monumentaalisia vanhoja rakennuksia, ja uusiakin aika suurellisesti tehtyjä. Paljon kasinoita, en tiedä, mistä syystä ja ennen kaikkea rannalla pitkä j todella upea puisto. Ajelin tänään pyörällä kaupungilla lähes 20 km paikkaa katsellen. Itseasiassa minulla oli juoniliikuntaa. Yritin selvittää jalkautumalla, että saisiko lauttayhteyksistä siten paremmin selvää. Vaikeaa oli, mutta ehkä sitä ei ollut helpoksi tarkoitettukaan. Se mieluisin yhteys olisi ollut Sochi:iin, mutta siinä Venäläisessä yhtiössä minulle sanoivat, että ei käy. He eivät myy minulle, koska olen Euroopasta, jos oikein käsitin, olisi pitänyt olla Venäläinen. Jos Sochi:iin haluan, niin sitten olisi palattava Turkin puolelle, Trabzon:iin, sieltä pääsen. Kävin yhtiössä jossa on yhteyksiä Odessan lähellä olevaan Ilyichevsk:iin ja Kerch:iin. En saanut oikeastaan kuin vahvistuksen netin tietoihin. Etsin vielä turisti-infon ja sieltä sain vielä yhden paikan, jota en kuitenkaan löytänyt. Palasin ostamaan lippua yhtiöltä, joka liikennöi Kerch:iin Patista (90 km täältä). Ei onnistunut, se lippu pitää ostaa sieltä Patista. Minulla on nyt löysä suunnitelma. Ajan huomenna Patiin, koitan ostaa sen lipun laivaav, joka lähtee 13.5., heti. Vietän Patissa kaksi yötä, katsoin jo valmiiksi päivälenkkiä, että saan aikani kulumaan. Jos en saa lippua, sitten palaan takaisin ja ajan Turkkiin, , Trabzon:iin, sinne on Patista ehkä hieman yli 300 km. Minun pitäisi ehtiä sinne maanantai-illaksi. Siinäpä sitä muutamaksi päivää toimintasuunnitelmaa. Kyllä Euroopassa on helppo liikkua ! Sää täällä on ollut puolipilvinen, T-paitakeli kuitenkin. Vuorten päällä sisämaassa näkyy koko ajan mustia pilviä. Laitan jonkin ottamani kuvan, minä kyllä en todellakaan ole mikään valokuvaaja.

9.5.2012 Batum

Maa vaihtui, saavuin Georgiaan illan suussa. Lähdin aamulla Artvin:ista ja tarkistin vielä hotelliin nousun, se oli tosiaan yli 300 m. Jouduin jopa pysähtymään kahteen kertaan alas laskiessani jarrupaloja säätämään. Vaihdoin ne hetken päästä kokonaan uusiin samalla kuin paikkasin renkaan. Tie jatkui jokivartta Borcka:aan asti, sitten joki meni georgian puolelle ja tie kääntyi rantaan Hopaan. Tässä vaiheessa alkoi nousu yhdessä ajoittain tosi kovan vastatuulen kanssa. Tuuli onneksi vähitellen hellitti ja nousua kesti noin 600 m, eli noustiin 690 m:nn merenpinnasta ja viimeiset 20 kilometriä rantaan olikin pelkkää juhlaa, hyvä tie, ei tarvinnut jarruja, ei kun 50 km/h:ssa alas. Olin miettinyt, jäänkö Hopaan, mutta kello oli vielä niin vähän, päätin jatkaa matkaa. Mustan meren rantatie oli hyvin kaunis, jyrkät rinteet ja täynnä kaikenlaista kasvillisuutta, puroja jne. Viikkojen vuoristossa ajon jälkeen tasainen tie tuntui todella mahtavalta. Rajanylitys tapahtui ongelmitta ja vaihdoin rajan jälkeen TL:at paikalliseen valuuttaan, mitä se lieneekään. Tulin tähän Batum:iinkin sen verran aikaisin, että tein jonkinmoisen kierroksen kaupungilla, ennen kuin palasin ohi ajamaani hotelliin. Kävin syömässä kanan ja erinomaisen hyviä paistettuja perunoita, eiköhän näillä mennä pari tuntia. Huomenna pidän lepopäivän ja mietin, miten jatkan matkaani. Tähän asti matkaa on pyöräni mittarin mukaan kertynyt 2200 km. Kuva on tulomatkalta, kun nousin viimeistä mäkeä ylöspäin. Pitää katsoa, osaanko huomenna kuvata mitään täältä Batumista.

8.5.2012 Artvin

Päivä oli kolmen sateisen päivän jälkeen säätiedotuksesta huolimatta poutainen ja iltapäivällä lämminkin. Kun edellisenä päivänä ajelin kovassa raekuurossa, olo tuntui tosi mukavalta. Lähtö hotelilta ei sujunut ihan kitkatta. Olin sopinut aamupalasta klo 7:00 ja kun olin valmis siihen, ei ketään näkynyt ja pyöränikin oli lukkojen takana. Lueskelin kahdeksaan asti ja kun edelleenkään ei ketään tullut, menin naapurikahvilaan, vedin tytön kädestä hotelliin ja näytin pyörääni lukkojen takana. Tyttö haki toisen kauppiaan, joka tiesi avaimien kätköpaikan ja niin sain pyöräni. Vaihdoin vielä ”viritetyt” jarrupalat ja lähdin liikkeelle, ilman sitä aamupalaa. Jarrupaloja tarvittiinkin, alkumatkasta tultiin vielä aika jyrkästi alaspäin, sitten tie seuraili jokea ja oli loivempaa. 50 ensimmäistä kilometriä meni näin leppoisissa merkeissä, mittarissa oli 35 m nousua. 20:n loppukilometrin aikana nousua kertyi 900 m. Nimittäin tuohon kylän alle noin 600 m ja siinä navigaattori näytti, että lähin hotelli on hieman yli kilometrin päässä. Se vain oli n. 300 m ylempänä, joten minulta meni sen ”kilometrin” ajamiseen tunti. Navigaattorihan näyttää matkan linnuntietä, ei huomioi tien mutkia eikä siitä näe korkeuseroja. Pysähdyin syömään hieman noin 10 km ennen tätä Artvinin kaupunkia. Vastaan oli tullut ralliauton näköisiä ajoneuvoja, taisi mukana olla joku numeroitu moottoripyöräkin. Ruokapaikassa oli 6 Sakaslaista kisaajaa, olivat lähteneet matkaan Saksasta ja seuraava kohde oli Aserbaizan. Autojen piti kuulemma olla vähintään 20 vuotta vanhoja ja piti olla valmis myymään 1000 eurolla. Meillä oli mukava ruokatauko. Yksi matkalaisista oli puoliksi Suomalainen, hänen äitinsä oli Oulusta syntyisin. Nimen minä tietenkin unohdin. Mukava päivä. Oli hyvä, että en eilen jatkanut matkaa, olisi ollut tämä loppupätkä tosi rankka ja vielä huonossa säässä. Saa nähdä, vaihtuuko maa jo huomenna vai meneekö seuraavaan päivään. Nämä vuoristotaipaleet ovat niin arvaamattomia.

7.5.2012 Savat

7.5.2012 Savat

Koko yön satoi, mutta liikkeelle lähtiessä oli melkein sateetonta. Täydensin taas aamuisessa Ardahan:issa muonavarastojani ja lähdin liikkeelle. Matka alkoi noin 15 km:n matkalla tasaista ja hyvin idyllistä laaksoa hyvin loivasti nousten. Sitten tultiin laakson reunalle ja varsinainen nousu alkoi, pian alkoi sadekin ja sitä kesti koko loppupäivän, taitaa sataa edelleenkin. Laitoin tällä kertaa juuri oikeaan aikaan Coretex-housut, tunnin ajan tuli enemän tai vähemmän rakeita ja oli hiton kylmä. Kun viimein pääsin huipulle, ei se ollut niin korkea, kuin olin kartasta ollut katsovani, vain 2470 m, muutaman metrin kuitenkin korkeampi kuin Andorran ylitys. Lähdin laskemaan alas ja heti alkoi tulla hiton kylmä. Minulla oli kyllä vaatteita, mutta ongelmana oli, että jos alan niitä lisäämään kaatosateessa, ehdin kastua läpimäräksi sinä aikana. Pian kohdalle tuli hylätyn näköinen puurakenteinen (puu on täällä harvinainen rakennusmateriaali) kylä. Pysähdyin ja siinä kun taiteilin pyörää sellaiseen asentoon, että se pysyisi pystyssä, huomasin viereisen talon kuistilla vanhan ukon. Taisi olla ainoa asukas koko kylässä, millä lienee elänyt. Kapusin sinne kuistille ja lisäsin kuivan takin Coretexin alle ja puhuin ukolle Suomea ja kättelin lähtiessä. Sitten alkoi alamäki. Tämä Savsat on noin 1000 m:n korkeudessa, joten alas tultiin mutkitellen huonokuntoista tietä n. 1,5 km. Taistelin jarrujen kanssa koko matkan, vaihdoin väliin palatkin, mutta en tiedä, ovatko ne niin huonoa materiaalia että eivät kestä vai onko niin, että ne nyt yksinkertaisesti tällä kuormalla ja vesisateella kuluvat vain niin nopeasti. Lisäksi epäilen, että minulla on levytkin jo ohentuneet. Olipahan aikaa katsella maisemia. Nimittäin väli oli ehkä yksi elämäni kauneimmista maisemista. Aivan sanoinkuvaamattoman upeaa katseltavaa alaspäin laskeva vuoristolaakso peltoineen, eläimineen ja kevään loistossa kukkivine puineen. Jos ette usko, käykää katsomassa. Alastulokin oli niin hidasta tällä kertaa, että kello oli jo lähes kolme iltapäivällä, ennen kuin pääsin tänne Savsat:iin ja unohdin haaveet matkan jatkamisesta vesisateessa ja jo jokseenkin märkänä Artvin:iin. Etsin majapaikan ja olen ottanut rennosti. Tämä oli kolmas peräkkäinen vesisadepäivä, jos minulta kysyttäisiin, niin riittäisi, mutta tyydyn siihen, mitä vastaan tulee.

6.5.2012 Ardahan.

6.5.2012 Ardahan.

Ajattelin illalla, että pidän ehkä vapaata, kun tuli niin kova päivä ja panin kellon herättämään myöhään. Sisäinen kello toimi kuitenkin niin, että en jaksanut maata kelloin herätykseen. Olo ei tuntunut mitenkään erikoiselta ja päätin sittenkin lähteä liikkeelle. Aamuvärkkäykset veivät kuitenkin aikaa niin, että matkaan pääsin vasta nkymmenen jälkeen. Tämän päivän sää näytti eilisen toisinnolta ja tätä kirjoittaessanikin vettä tulee koko ajan. Kuivana pysyin kuitenkin taasen kahteen saakka ja loppupäivä sitten satelikin, ei tosin niin paljon kuin eilen. Päivästä tuli kuitenkin paljon keveämpi, 90 km, 1000 m nousua. Tänäänkin käytiin yli kahdessa kilometrissä, se näköjään on tullut tavaksi. Tämä Ardahan on myös noin 1800 m:n korkeudessa. Ennen Haksköy:tä oli noin 10-15 km pitkä laakso, uskomattoman kaunis, melkein kuin raamatullinen kuva paratiisista. Vuorten välinen vihreä laakso jossa virtasi puroja, harvinaista kyllä aika kirkasvetisiä. Nurmella käyskentelivät karjalaumat, nautoja vasikkoineen ja hevosia varsoineen ja jossakin lampaitakin. Lapsia pelaili pallopeliä jossakin ….Tiedän kyllä että todellisuus on jotakin muuta, kylmä vuoristo, pitkät talvet, kylmät kiviset asunnot. Elämä ei varmasti ole helppoa, mutta näky tänään oli kyllä uskomattoman kaunis. Loppumatkasta kurdien vieraanvaraisuuteen tuli taasen lisäys, minua heitettiin ohiajavasta autosta jollakin isolla kasviksella, meni ohi ja murskautui rinteeseen. No, täällä ollaan Ardahan:issa, yksi isäntä käristi minulle hiilloksella lihaa ja vatsa tuli suunnalleen täyteen. Kuluneen viikon ajonaikainen energiankulutus oli 25500 kcal, siis kuudessa päivässä. Minähän pidin vapaapäivän tässä viikon aikana. Ei taida tulla lepopäivää huomisestakaan, näkyy kartalle merkintä 2640 m, jos pitää paikkaansa ja sinne pääsen, niin se olisi sitten uusi korkeusennätys.

5.5.2012 Kars

Tulikin kova päivä, vaikka en sitä vielä aamulla uskonut. Päinvastoin, ajattelin siinä alkumatkasta, että on veto jotenkin pois. Aamulla oli vielä muutama tippa vettä ilmassa, mutta sitten ilma selkeni ja alkumatka sujui ihan hyvässä säässä. Tuzluca:ssa (josta kuva luolista) satoi hieman, mutta kuuro jäi lyhytaikaiseksi. Tuzluca:n jälkeen käytiin jokilaaksossa aika jossa joen toisella puolella on Armenia ja kummallakin puolen näkyi vartiotorneja. Pysähduin syömään banaanin tien viereen ohitettuani rakennusrykelmän, jossa näkyi sotilaita. Siinä syödessäni ilmaantui kaksi aseistettua sotilasta viereeni ja viittoili kovasti lähtemään mukaan. Minä nöytin, että ei tässä nyt jouda, kun on Karssiin matka. Niinpä siihen tarpoi ilmeisesti näiden esimies, myöskin aseistettu ja jos oikein ymmärsin, tetähän ne olisivat tarjonneet. Kyseli se minulta pasporttiakin, sanoin että olen sen Antaliassa näyttänyt enkä alkanut kaivamaan repusta. Pääsinhän siitä jatkamaan matkaa, joten ei ne saaneet kolme aseistettua miestäkään minua vasten tahtoani teelle! Söin hetkeä myöhemmin tienposkessa, hyvä että söin, et tullut ruokapaikkoja enää vastaan. Tie alkoi nousta ja sitä nousua sitten jatkui. Ukkospilvet olivat kierrelleet vähän joka puolella ja kahden aikaan jouduinkin sellaiseen myräkkään, että yksittäisiä jyrinöitä ei enää erottanut. Tällä alueella ai ole mitään puita ja hieman mietitytti, että iskeekö se salama yksinäiseen pyöräilijään. Välillä tuli rakeita. Toisin paikoin maa oli vakleana ja tiellä 5 cm rakeita. Purot tulvivat mutavelliä, yhdessä paikassa tien yli virtasi osa puron vettä ja joku mersu oli ilmeisesti joutunut vesiliirtoon ja siitä ojaan. Sade ei lakannut kokonaan koko loppupäivänä. Jossakin vaiheessa tuli räntää ja olma oli melko kylmä. Aloin olla jo aika väsynyt ja kuvittelin löytäväni hotellin Digor:ista. Ei siellä mitään hotellia näkynyt, kylän keskusta jäi kyllä hieman sivuun, mutta oli niin alhaalla, jyrkän tien takana, että en viitsinyt lähteä katsomaan. Ajattelin, että majoitun tiepuoleen, jos vain löydän rauhallisen paikan. Eipä löytynyt, siellä näkyi niitä paimentajia ja ne useimmiten hylkäsivät laumansa ja lähtivät keppiensä kanssa juoksemaan minua kohti kun näkivät. Tämä aggressiivinen kerjääminen on saanut minut varovaiseksi ja niinpä tihensin aina polkemista, kun perääni lähdettiin. Odottelin aina, että milloin tie kääntyy alaspäin, mutta se vain nousi. Pimeä tuli sateisessa säässä 19:30 paikkeilla, kaivoin valot ja jatkoin matkaa. Tie oli kaiken lisäksi kuoppaisin koko matkalla. Haistoin leirinuotioiden savun ja yhdessä paikkaa säikähdin kummajaisia, jotka paljastuivat hevosiksi maantiellä. Täällä ei ole kerta kaikkiaan mitään aitoja missään, elukat juossevat vapaana tai paimennettuna. Viimein tuli korkein kohta, 2286 ja sitten viimeiset 15 km lasketeltiin alaspäin ja paleltiin. Jossakin paikkaa oli tosi paljon lunta ja yksi väli oli niin paksu sumu, että piti tiputtaa vauhti alle 10 km. Tultiin lopulta Kars:iin, kello oli 21:30. Matkaa oli kertynyt 140 km, nousua 1960 m ja sykemittarin mukaan energiaa matkan aikana kului 6800 kcal, mikä on korkein määrä, minkä olen koskaan mitannut. Osan matkaa puhalsi vielä vastatuuli, mikä varmaan vaikutti osansa. Majoituin ensimmäiseen hotelliin, lämmin suihku ja vaatehuoltoa. Ruokaa sain eteeni 23:30 ja iltajumppa jäi tekemättä.

4.5.2013 Igdir

4.5.2013 Igdir Matka oli ennakkoon ajatellen pitkä, niinpä heräsin jo 5:30, aivan turhaan, aamupalaa sai vasta 7:00 ja jouduin tappamaan aikaa lueskelemalla. Ilma oli sateinen ja jouduin ajamaan aamusta sadetakki päällä ehkä tunnin verran. Tie kohosi hieman mutta matka joutui, johtuneeko lepopäivästä. Synkät pilvet saartoivat lähes joka puolelta, mutta pääsin 90 ensimmäistä kilometriä aamun sateen jälkeen kastumatta. Dogbayazit:ista tie kääntyi 90 astetta ja samalla tuuli muuttui vastaiseksi, vieläpä aika kovaksi. Tapasin melkein heti käännöksen jälkeen Romanialaisen moottoripyöräilijän, joka oli hyvin varustautunut, kertoi olevansa menossa Vladivostokiin ja takaisin. Hänen bloginsa löytyy osoitteesta www.motorcycletraveladventures.com. Hän kertoi ajaneensa viime vuonna mustan meren ympäri ja sanoi menneensä lautalla Cohci:iin. Se sopisi minullekin. Lisäksi hän sanoi, että joku hänen kaverinsa olisi kuitenkin päässyt Georgiasta rajan yli Venäjälle. Hän otti puhelinnumeron ja aikoi selvittää asiaa ja jos saa varmennuksen, aikoi laittaa tekstiviestin.

Päivää leimasi aggressiiviset kerjäläispojat. Yksi paimenpoika tuli jostakin kun olin pysähtyneenä, ja oli esteenä, että en päässyt lähtemään liikkeelle, sitten repi takkia ja kun minä julmestuin, alkoi hakata paimensauvallaan. Hyppäsin pyörän selästä sen näköisenä, että otti jalat alleen, mutta yritti sitten vielä osua minuun paimensauvalla heittämällä sen perään. Päivä oli tämän suhteen aika hankala, lähes jokainen sopivan ikäinen huusi mani mani ja käsi ojossa ja pyörän eteen jos vain ehtivät. Kukahan ne on siihen opettanut ??? Epäilen vahvasti turistibussien kilttejä tätejä, jotka ovat omasta mielestään tehneet hyvää opettamalla lapset kerjäämään. Se varsinainen nähtävyys, Ararat, kätkeytyi pääosin pilvien taakse. Vähän aikaisemmin ei olisi näkynyt mitään, nyt sentään jotakin. Araratin edessä levittäytyi laaja tasanko, ehkä 10 x 15 km, jolla oli todella paljon nauta- ja lammaslaumoja laiduntamassa paimenten kanssa. Tienvarren talot olivat tasakattoisia kivitaloja kuivattuja naudanlanta-aarteita seinän vierillä. On aivan kuin olisi kokonaan eri maassa kuin vielä viikko sitten, niin suuri ero on kaikessa. Ei niin pientä kylää, etteikö vahvasti linnoitettua Jandarman asemaa vartiotorneineen ja panssariautoineen.

Ilta tuli tähänkin päivään, kaiken kaikkiaan upea päivä. Matkaa kertyi 150 km ja jos huomenna ehdin Kars:iin, niin sinne on lähes yhtä paljon. Tämä paikka on 800 m alempana kuin edellinen yö, siis noin 900 m:n korkeudessa merenpinnasta. Kars:ia en ole katsonut, tulkoon tie yllätyksenä säilyy mielenkiinto.

2.5.2012 Agri

2.5.2012 Agri Tänään oli hieman lyhyempi päivä, matkaa vain 100 km. Matkan alkupuolelle sattui nousua sen verran, että käytiin ensiksi 2210 m:n korkeudessa ja toisen kerran hieman yli 2 km:n. Aamupalaa majapaikassani ei ollut, jyrsin vähän kuivannutta leipää nescafee:n kanssa viereisessä kuppilassa paikallisten piirittämänä. Kysyin lupaa kuvata viereisen kaupan hyväntuulista ukkoa, hän antoi luvan ja otti sitten omalla kännykällään minustakin kuvan. Ensimmäisten kilometrien kohdalla ohitin tienvarressa olevan poikajoukon, joka alkoi heittelemään minua kivillä. Yksi, onneksi aika pieni osuikin. Matkan aikana tällaisia poikajoukkoja oli monta aika päällekäyvin huomionosoituksin ja olin ensimmäisen kokemuksen jälkeen hieman varovainen. Pysähdyin välissä Eleskirt:iin kahvilla kylän keskustassa. Tunsin olevani koko paikan erikoisnähtävyys. Niin paljon ihmisiä kertyi ympärille. Löytyipä lopulta kylältä yksi vähän englantiakin puhuva, joka tulkkasi yleisölle matkani kulkua. Moisen nähtävyyden kahvittelukin sujui ilmaiseksi, ei muuten ollut ensimmäinen kerta. Minusta tuntuu, että minut tänäänkin kutsuttiin ainakin 100 kertaa teelle, joten sitä ilman ei kyllä tarvitsisi olla. Tämä Agri on kyllä totaalisesti erilainen kaupunki, kuin muutama 100 km taaksepäin. Nyt tuntee olevansa Aasiassa. Vaikka kaupungin asukasluvuksi oli merkitty vain noin 100 000, täällä on aivan suunnaton vilinä. Poikasten kerjääminen on ilmiö, mitä ei myöskään juuri alkumatkasta esiintynyt. Päätin jäädä pitämään täällä lepopäivää. Seuraavat pari etappiväliä olisivat aika pitkiä, mikäli nyt onnistun ne ajamaan ja tänään tuntui kyllä vielä hieman sellaista tottumattomuutta mäkiä kivutessa, että lepopäivä saattaa tehdä hyvää. Matkaa näiden viiden edellisen päivän aikana kertyi noin 635 km, joten maasto huomioon ottaen minulle ihan kohtuullinen määrä. Otin nyt hieman paremman huoneen kuin viime lepopäivänä. Täälläkin oli ensimmäinen sellainen, jossa karussa huoneessa ei ollut kuin sänky, vessat ja suihkut oli siroteltu käytävälle. Tämä on ihan kohtuullinen, lepopäivänkin viettoon. Jos Alanya:n satamassa hyvää ruokaa Cafe Mai:ssa tarjoileva Vesa sattuu lukemaan tätä, niin voisi kertoa, (vaikka sähköpostilla) onko se Jandarma tavallinen poliisi vai mikä se on. Niiden tukikohdat täällä on kuin sotivan valtion tukikohtia vartiotorneineen, bunkkereineen ja hiekkasäkkeineen ja ne ajavat saattueissa panssaroiduissa autoissa. Maantiellä on kyllä sitten sellaisiakin poliiseja, joiden autoissa lukee Polis tai jotakin sinne päin.

1.5.2012 Horasan

Aamu oli aika viileä ja pitkähihaisen ajotakin otin pois päältä vasta kahden maissa iltapäivällä. Ajelin hiljakseen nousevaa tietä Erzurum:iin. Kyseessä taitaa olla talviurheilukaupunki, ainakin kaupungin liepeillä näkyi komea kolmen mäen mäkihyppypaikka ja viittoja laskettelurinteisiin. Kaupunki oli noin 1900 m:n korkeudessa merenpinnasta ja kaupungista poistuessani korkeus kävi taas yli kahden kilometrin. Sotavoimat näkyivät maisemassa korostuneesti. Kasarmeja oli sekä kaupunkiin tullessa, että sieltä lähtiessä. Tässä on kyllä parin päivän aikana näkynyt tiellä jatkuvasti partioimassa kevyesti panssaroituja avoneuvoja konekiväärit katolla: Autot ajavat aina kahden ryhmissä, jonkinmoinen välimatka keskenään. Tänään joltakin tienvarsipoliisiasemalta huiskutti yksi poliiseista kiivaasti pysähtymään. Siinä kun äimistelin, siihen tuli toinen isäntä ja puhui jotakin tälle komentelijalle ja sitten toivotti minulle hyvää päivää (have a nice day). Jotenkin ilmapiiri on hieman erilainen kuin aikaisemmin. Pojat ovat röyhkeämpiä, pikkupojat kerjäävät rahaa lähes poikkeuksetta, tätä ei ole aikaisemmin tapahtunut. Päivällä jostakin ohiajavasta autosta yritettiin osua minuun pullolla, muovisella onneksi. Hieman hätkähdin. Kyllä yleisilmapiiri on edelleen ystävällinen, mutta ei aivan samanlainen kuin aikaisemmin. Mietin, miten ne kurdialueet sijoittuvat, mutta en tiedä, enkä viitsi nyt katsoa. Ei taitaisi vaikuttaa matkasuunnitelmiini. Päivän ajomatka tuli taas kohtalainen. Nollasin vahingossa trippimittarin, mutta gmapin mukaan matkaa kertyi 138 km. Tie oli kuitenkin helppo. Olin varautunut majoittumaan jo 40 km aikaisemmin, mutta kello oli vielä niin vähän, että en viitsinyt pysähtyä. Tästä Horasanin kylästä löytyi hotelli, aika vaatimaton, mutta kelpaa minulle hyvin. Huomenna olisi tarkoitus ajaa Agri:iin. Se olisi viides peräkkäinen päivä, pitää katsoa, pidänkä siellä tauon vai jatkanko vielä päivän. Minun tekisi kovasti mieli käydä Armenian puolella, mutta sikäli kun tulkitsin ulkoministeriön maatiedotteita oikein, Turkin puolelta sinne ei pääse. Nämä on tosi vaikeita nämä maat tällä kolkalla näiden kulkemisten suhteen. Laitan kuvaksi tuollaisia pyramiideja. Jos asiaa oikein tulkitsen, ihmiset kuivaavat lehmän paskaa tasaisella pihalla, paloittelevat sen sitten levyksi ja latovat pyramiidiin, toisinaan vielä päällystävät paskalla. Mihinkähän sitä sitten käytetään, arvelen, että se poltetaan talvella.